Oona Kallio, Nuorten tulevaisuusseminaarin työryhmän jäsen, pohtii blogissaan Lasten oikeuksien viikolla positiivisen uskonnonvapauden merkitystä.

"Jeesuksen luo tuotiin lapsia, jotta hän panisi kätensä heidän päälleen ja rukoilisi. Opetuslapset moittivat tuojia, mutta Jeesus sanoi: Antakaa lasten olla, älkää estäkö heitä tulemasta minun luokseni – heidän kaltaistensa on taivasten valtakunta!"

Tämä kohta Matteuksen evankeliumista saattaa olla monelle tuttu. Mutta kuinka moni on jäänyt sitä tarkemmin ajattelemaan?

Lapsille ja nuorille pitää antaa mahdollisuus olla oma itsensä, toteuttaa omia unelmiaan ja harrastaa erilaisia lajeja – vain tällä tavalla he voivat löytää itsensä ja omat mielenkiinnon kohteensa sekä asiat, jotka oikeasti ovat tärkeitä heidän elämässä. Siinä missä heille tarjotaan mahdollisuus ylläoleviin asioihin, niin pitää myös tarjota mahdollisuus oman uskon löytämiseen – uskonto on se mitä näytetään ja usko on se, mitä sisimmässä koetaan ja tunnetaan. 

On hyvä, että kouluissa annetaan mahdollisuus harjoittaa eri uskontojen opetusta. Miksi siis samaan aikaan pahoitetaan mieli, kun halutaan laulaa Suvivirttä tai pitää koulun päättäjäiset kirkossa? Positiivinen uskonnonvapaus tarkoittaa jokaisen uskonnon hyväksymistä, ei kristinuskon lykkäämistä pois. On hyvä, että tehdään kompromisseja sekä tullaan puoliväliin vastaan, mutta yhtäkään uskontoa ei saa sulkea pois.

Jokainen lapsi ja nuori pohtii omaa uskoaan jossain vaiheessa elämäänsä, ja se jos jokin on hienoa! Aivot kehittyvät keskimäärin 25-vuotiaaksi asti, ja näin ollen ajatukset muuttuvat ja monipuolistuvat elämän myötä. Lapsuuden usko onkin samaan aikaan niin kaunis ja hauras, että siinä toivoo pysyvänsä koko elämän.

Omalla kohdallani usko on vahvistunut elämän myötä, kiitos kasvuympäristöjeni. Perheeni on ’’peruskristitty’’. Iltarukouksen olemme rukoilleet niin kauan kuin muistan, olemme olleet seurakunnan päiväkerhossa ja lastenleireillä, ja luemme jouluna jouluevankeliumin. Kaikesta tästä huolimatta olen paljon pohtinut omaa suhdettani uskoon ja Jumalaan – onko siellä ylhäällä oikeasti joku, joka pitää minusta huolen elämäni jokaisessa hetkessä? Katsooko joku minun perääni ja suojelee minua kaikelta pahalta, avaten aina sylinsä minulle yhä uudelleen, vaikka kuinka pahasti mokaisin?

Elän kirjaimellisesti siinä uskossa, että Jumala pitää minusta huolen ihan jokaisessa elämäni hetkessä. Hän ei ole minua hylännyt eikä aiokaan hylätä.

’’Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.’’ 

Antakaamme siis lapsille ja nuorille oikeus löytää oma uskonsa ja siinä samalla vapaus harjoittaa sitä, tukekaamme heitä tällä ihmeellisellä matkalla ja vastatkaamme myös heidän kaikkiin heidän kysymyksiinsä.

Tätä tekstiä kirjoittaessani mielessäni soi Nuoren seurakunnan veisukirjasta tuttu laulu, nimeltään Lapsuuden usko. Laulussa lauletaan:

"Jos vaan nöyrin sydämin

Rukoilet, saat takaisin

Lapsenuskon aarteen, kalliin ihanan"

Rukoilkaamme ja laulakaamme siis, jotta saisimme tuon aarteen takaisin!

– Oona Kallio, Nuorten tulevaisuusseminaarin työryhmän jäsen ja Villi-lehden kolumnisti