Varhaiskasvattajan sensitiivisyys on laadukkaan vuorovaikutuksen keskeinen tekijä, sanoo kasvatustieteen maisteri, tohtorikoulutettava Sivi Harkoma Helsingin yliopistosta.

Pedagoginen ryhmäsensitiivisyys on kykyä huomata lasten aloitteet ja viestit sekä kykyä vastata niihin nopeasti lapselle mielekkäällä tavalla. Helsingin yliopiston PedaSens-interventiotutkimus pyrkii selvittämään, voiko lyhyellä interventiolla vähentää lasten kokemaa stressiä vahvistamalla varhaiskasvattajien pedagogista sensitiivisyyttä.

Pedagoginen ryhmäsensitiivisyys on myös kykyä havaita lapsiryhmän ja yksittäisten lasten sisäinen tila sekä tukea sen säätelyä. Kyse on aikuisten kyvystä tunnistaa lasten sanallisia ja sanattomia aloitteita ja emotionaalisia viestejä sekä vastata näihin viesteihin tavalla, joka tukee lasten toimintaan osana ryhmää. 

Vuorovaikutuksen laatu

Lapsen kasvua ja kehitystä tukevan vuorovaikutuksen laatua kattavat henkilöstön osalta sensitiivisyys, strukturointi, tilan antaminen ja ilmaisun lämpö.

– Lasten osuus aikuisen ja lapsen vastavuoroisessa vuorovaikutuksessa kattaa responsiivisuuden ja aloitteellisuuden osa-alueet. Olen erityisen kiinnostunut näistä arvioidessani vuorovaikutusta ja pyrkiessäni löytämään niistä laadukkaita tekijöitä, Harkoma kertoo.  

Henkilöstön emotionaalinen saatavilla olo ja sen teoreettinen perusta pohjautuu kiintymyssuhdeteoriaan. Alkuperäisen teorian mukaan lapsi muodostaa turvallisen tai turvattoman kiintymyssuhteen häntä hoitaviin aikuisiin, useimmiten äitiin.

– Tarkastelemme kiintymyssuhdetta laajemmin varhaiskasvatuksen kontekstissa, jossa lapsi viettää suuren osan ajasta. Tutkimukset osoittavatkin, että lapsi voi kiintyä myös varhaiskasvatuksessa päivittäin kohtaamiinsa aikuisiin edellyttäen, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi ja saa osakseen sensitiivistä vuorovaikutusta.

Henkilöstön sensitiivisyyttä voidaankin pitää lapsen kasvua ja kehitystä tukevan vuorovaikutuksen keskeisenä tekijänä. Parhaimmillaan se vaikuttaa myönteisesti niin lapsen käyttäytymiseen, sosioemotionaalisen kehitykseen kuin akateemisten taitojen oppimiseenkin.

Temperamenttipiirteet huomioiva vuorovaikutus 

Pedagoginen ryhmäsensitiivisyys vastaa lapsen tarpeisiin lapsen temperamentin huomioon ottaen. Tutkimuksessa lapsen temperamentit on jaoteltu kolmeen laajempaan osa-alueeseen, jotka ovat elämyshakuisuus, itsesäätely ja tunneilmaisun herkkyys. Jokainen isompi osa-alue jakautuu pienempiin alakategorioihin.

– Lapsi ei ole vain jotain näistä kolmesta pääryhmästä. Lapsessa voi olla hyvin paljon erilaisia temperamenttipiirteitä, mutta yleensä ne painottuvat jollain tavalla.

Kolme laajempaa temperamenttipiirreluokitusta auttaa henkilöstöä mukauttamaan omaa vuorovaikutustaan lapsen tarpeisiin. Kun ammattilaiset oppivat tunnistamaan lasten temperamentit, he pystyvät paremmin ennakoimaan tilanteita.

Ei ole suinkaan helppoa vastata ryhmässä jokaisen lapsen yksilöllisiin vuorovaikutuksen tarpeisiin, mutta siinä voi kehittyä taitavammaksi.

– Kun lapsia oppii tuntemaan paremmin, heistä alkaa pikkuhiljaa muodostua kokonaisvaltainen käsitys Tilanteita sekä lasten tunnereaktioita oppii ennakoimaan ja huomioimaan.

Toimintaa tulisi jakaa siten, että kaikki lapset saisivat mahdollisimman paljon omaan temperamenttiin sopivaa ja sen huomioivaa vuorovaikutusta.

– Temperamentti ei ole missään nimessä lasta arvottava, vaan persoonaan liittyvä ominaisuus, mikä tulee aina hyväksyä. Temperamentti ei ole asia, mihin lapsi voisi itse vaikuttaa. Pikemminkin päinvastoin. Ymmärrys siitä, että lapsen tapa reagoida on osa hännen luonnettaan ja persoonaa, auttaa henkilöstöä suhtautumaan lapseen omana ainutlaatuisena yksilönään.

Myönteinen kasvuilmapiiri

Ryhmässä vallitseva ilmapiiri muodostuu useista erilaista asioita. Keskeistä on tiedostaa henkilöstön rooli myönteisen ilmapiirin luomisessa. Turvallisuus on yksi tärkeimmistä tekijöistä, joista laadukas vuorovaikutus muodostuu, ja turvallisuutta luodaan ryhmäsensitiivisen vuorovaikutuksen kautta. Se sisältää henkilöstön kyvyn tunnistaa ja vastaanottaa lapsilta tulevia aloitteita sekä reagoida niihin asianmukaisesti.

– Asianmukaisuudella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että henkilöstö tunnistaa lapsen aloitteisiin sisältyviä tunneviestejä ja vastaa niihin mukauttaen omaa tunneilmaisuaan lapsen tunnetilaan sopivaksi.

Ajoitus on tärkeä elementti lapsen ja henkilöstön kesken tapahtuvassa vuorovaikutuksessa etenkin silloin, kun vuorovaikutustilanteessa on useampi lapsi kerralla. Erityisesti hiljaiset ja ujot lapset hyötyvät vuorovaikutuksesta, jossa aikuinen vastaa heidän aloitteisiinsa nopeasti. Ilman aikuiselta tulevaa vastetta he usein vetäytyvät ryhmätilanteista ja lakkaavat ottamasta kontaktia aikuiseen tai muihin lapsiin.

– Myönteisessä kasvuilmapiirissä kaikki lapset saavat tuntea kuuluvansa joukkoon omana itsenään. Jos ryhmätilanteessa huomaamme, että joku lapsi tippuu porukasta, alamme heti työstää asiaa ja miettiä keinoja, miten lapsen on mahdollista osallistua yhteiseen toimintaan. Tällä tavalla ehkäisemme syrjäytymistä jo hyvin varhaisessa vaiheessa.

Muita myönteisen kasvuilmaapiirin tekijöitä ovat muun muassa lasten keskinäisen hyväntahtoisuuden tukeminen. Lasten hyväntahtoisia aloitteita kehumalla, rikastamalla ja mallittamalla voidaan tukea lasten luontaista taipumista oikeudenmukaisuuteen ja hyvyyteen.

Elämänkestäviä vaikutuksia

Laadukkaan vuorovaikutuksen kannalta on välttämätöntä, että henkilöstö pystyy mukauttamaan omaa

vuorovaikutustaan lapsen temperamenttiin sopivaksi. Sensitiivisyys, strukturointi, tilan antaminen ja ilmaisun lämpö ovat perusteellisen tutkimuksen kautta todennettuja vuorovaikutuksen elementtejä, joista lapset hyötyvät. Harkoman mukaan kaikkia näitä elementtejä voidaan kehittää koulutuksen avulla.

– Vuorovaikutuksen laatu ei ole välttämättä niin voimakkaasti sidottu varhaiskasvatuksen ammattilaisen persoonallisuuteen kuin yleisesti ajatellaan. Toki varhaiskasvatustyötä tehdään persoonalla, mutta itsereflektion ja oman vuorovaikutuksen tiedostamisen kautta voidaan jatkuvasti kehittyä. Keskittyminen omaan vuorovaikutukseen ja sen kokonaisvaltaiseen tiedostamiseen esimerkiksi edellä mainittuja osa-alueita tarkastelemalla; mitä haluan oman vuorovaikutuksen ja tunneviestieni kautta välittää lapsille, ja miten oma toimintani ja vuorovaikutukseni vaikuttaa lapsiin. Itsensä ja erilaisten tilanteiden näkeminen lapsen näkökulmasta on keskeistä.

Pedagogisen ryhmäsensitiivisyyden kautta voidaan jatkuvasti vaikuttaa lapsiin ja tukea heidän kasvuaan ja kehitystään.

– Etenkin pienten lasten kohdalla vuorovaikutus jättää ikään kuin jäljen lapsen aivoihin. Jos vuorovaikutus on sensitiivistä, ja henkilöstö kykenee toimimaan lapsen kanssasäätelijänä haastavissa tilanteissa, lapsi hyötyy tavalla, joka mahdollistaa kyvyn säädellä tunteita ja palautua voimakkaistakin ikävistä tunnetiloista hallittavalle tasolle suhteellisen vähässä ajassa. Nämä taidot ikään kuin siirtyvät lapselle, ja hän voi turvautua aikuiselta saamiinsa tunteiden säätelyn keinoihin myöhemmissäkin tilanteissa.

Haasteellisia tilanteita

Vuorovaikutuksen haasteet liittyvät usein tilanteisiin, joissa varhaiskasvatuksen henkilöstö ei syystä tai toisesta kykene kanssasäätelemään lapsen tunnereaktiota, vaikka lapsi sitä kipeästi tarvitsisi.

– Näissä tilanteissa lapsi jää yksin, hätääntyy ja saattaa joutua niin sanotun ”taistele tai pakene” -reaktioiden valtaan. Henkilöstön tehtävä olisi reagoida lapsen voimakkaaseen tunnetilaan mahdollisimman nopeasti, ettei hänen reaktionsa pääsisi kärjistymään.

Reaktiot, ja etenkin niiden pitkittyminen, ovat haitallisia pienten lasten aivojen kehitykselle. Ryhmätilanteissa joku lapsi voi jäädä vähemmälle huomiolle, ja tunnereaktio ottaa vallan. Joku voi raivota voimakkaasti, olla aggressiivinenkin. Joku vetäytyy kuoreensa eikä osaa hakea apua henkilöstöltä, vaikka sitä tuossa tilanteessa tarvitsisi.

– Näissä tilanteissa läsnäolon merkitys korostuu. Henkilöstön tulisi olla aina tietoisia siitä, mitä ryhmässä tapahtuu, Harkoma painottaa. 

Stressin säätely 

Lapsella tulee olla sopiva vireystila, jotta hän pystyy toimimaan ryhmässä ja yhteistyössä muiden lasten kanssa. Optimaaliselle vireystasolle pyritään vuorovaikutuksen kautta.

Stressi liittyy oleellisesti lapsen vireystilaan. Jos vireystila on optimaalisella tasolla, lapsi on yhtaikaa valpas sekä rento ja vaikuttaa tyytyväiseltä olotilaansa. 

–  Jos lapsen vireystilassa alkaa tapahtua muutoksia, se näyttäytyy usein tavalla tai toisella käytöksessä. Lapsi voi olla esimerkiksi ylivirittynyt, fyysisestikin levoton, ei pysty pysähtymään eikä keskittymään. Kanssasäätely on keskeinen keino lapsen auttamiseksi. Henkilöstö on kontaktissa lapseen, tarjoaa läheisyyttä ja kosketusta. Lapsi otetaan syliin, jos hän sen sallii. Mitään ei kuitenkaan tehdä lasta painostaen, vaan hänen tilaansa kunnioittaen.

Vireystilan laskiessa lapsen huomio voidaan kiinnittää vaikkapa toisiin lapsiin ja heidän tekemisiinsä. Jos lapsi vaikuttaa vastaanottavaiselta, hänelle ehdotetaan jotain toimintaa, esimerkiksi palapelin kokoamista yhdessä. Näin lasta saadaan pikkuhiljaa aktivoitua yhteiseen tekemiseen.

Ammatillisen sensitiivisyyden kehittäminen

Ammatillisessa kehittymisessä on keskeistä oman vuorovaikutuksen vahvuuksien tiedostaminen. Vasta tämän jälkeen voidaan tarkastella rakentavasti erilaisia vuorovaikutustilanteita, näkökulmia ja toimintatapoja.

– Videotyöskentely on tehokasta silloin, kun se tehdään asiantuntevassa ohjauksessa ja vahvuuskeskeisesti. Kehittämistyössä käytämme myös päiväkirjamaista oman toiminnan kuvausta ja kirjaamista, joka voi tukea erityisesti henkilökohtaista toiminnan reflektointia.

Omaa vuorovaikutustaan voi reflektoida myös sanoittamalla tilanteita muille ryhmän työntekijöille ja pohtimalla niitä yhdessä lapsen näkökulma huomioiden.

– Mitä paremmin tiedostaa oman temperamenttinsa, sitä paremmin osaa sopeuttaa sen lapsen temperamentin kanssa. Itsereflektion ohella olen kannustanut henkilöstöä keskustelemaan läheistensä kanssa, millaisena he hänet kokevat. Usein läheiset ihmiset ja työkaverit osaavat kertoa parhaiten, millainen minä olen, ja miten minä toimin erilaisissa vuorovaikutustilanteissa.

Sivi Harkoma tutkii varhaiskasvatuksen henkilöstön vuorovaikutuksen laatua ja sen kehittämistä PedaSens-interventiotutkimuksen avulla, jota on kehitetty Helsingin yliopistossa vuodesta 2013 saakka. Varhaiskasvatuksen ja varhaisertyiskasvatuksen tutkimusryhmää johtaa Nina Sajaniemi. Mukana PedaSens- interventiotutkimuksen kehittämisessä ovat olleet lisäksi dosentti Eira Suhonen, tenure track -tutkija Mari Saha sekä lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.

Teksti Päivi Romppainen  Kuva Tapani Romppainen

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Pieni on Suurin -lehdessä 4/2021 (ilmestyi 28.7.).