Lasten ja nuorten keskuksen koordinoima KouluSaapas tuo kouluihin lisää turvalliseksi tunnistettavia aikuisia sekä tarjoaa nuorille matalan kynnyksen kohtaamisia ja keskusteluja koulutettujen vapaaehtoisten kanssa. Jyväskylässä KouluSaapasta toteutetaan tällä hetkellä Jyväskylän kristillisellä opistolla, jossa KouluSaapas päivystää noin kerran kuussa. Ensimmäisen vuotensa aikana Jyväskylän KouluSaappaalle on kertynyt 1 000 kohtaamista. Mukana on muutama vapaaehtoinen ja osan päivystyksistä erityisnuorisotyönohjaaja, Jyväskylän Saappaasta vastaava ohjaaja, Ilkka Göös on pitänyt itsekseen.
“Toive nuorisotyön läsnäolosta nousi sieltä koululta eli mä olen erkkatyön kautta jalkatuneena jo Jyväskylän Gradian toimipisteisiin, mutta sitten kristilliseltä opistolta tuli kyselyä, että voisiko jalkautumista järjestää täälläkin. Siitä mä ajattelin, että KouluSaapas on hyvä vaihtoehto, että en mene itsekseni erkkatyöhuppari päälläni sinne pyörimään, vaan otan tämän uuden Saappaan toimintamuodon sinne.
Se, minkä oon pistänyt merkille nyt viimeisen vuoden aikana, kun oon oppilaitostyötä tehnyt Gradialla ja kristillisellä opistolla, että noin puolet kaikista kohtaamisista on nuoria ja toinen puolisko onkin aikuisia. Ja aikuiset sitten on niitä, jotka kyselee vinkkejä, kuinka oman teinin tai lapsen kasvatuksessa kannattaisi toimia, että vähän erilaisia huolenaiheita tullut siltä aikuisväestöltä.
Opistolla ollaankin ajateltu myös siltä kantilta, että kun siellä on paljon maahanmuuttajaopiskelijoita ja heillä on omia lapsia ja nuoria, niin että he pystyy myös viestimään lapsilleen ja nuorilleen, että nämä Saappaan tunnuksissa kulkevat on niitä tuttuja ja turvallisia aikuisia, joita voi sitten siellä perjantaisin kadulla kohdata.
Erityisen hyvänä Jyväskylässä on pidetty sitä, että Saappaan logo tulee nuorille tutuksi koulumaailmassa, jolloin nuoret tunnistavat turvalliset aikuiset myös Katu- ja FestariSaappaan kohdatessaan”, Göös kertoo.
KouluSaapas toimii tällä hetkellä 16 paikkakunnalla ympäri Suomea, mm. Kajaanissa, Joensuussa, Raahessa, Kauhavalla, Turussa, Keravalla ja Järvenpäässä. Vuonna 2023 KouluSaappaalle kertyi 13 324 kohtaamista 174 päivystyksessä eri oppilaitoksissa.