Tietoa kansainvälisestä rippikoulusta
Rippikoulukokonaisuutemme jakautuu kolmeen jaksoon: seurakuntaan tutustumiseen, etätehtäviin ja kymmenen päivän leiriin Oriveden Päiväkummussa.
1. Seurakuntaan tutustuminen
Rippikoulun aloitusjakso, eli seurakuntaan tutustuminen tarkoittaa Suomessa asuville nuorille oman paikallisseurakunnan toimintaan tutustumista. Ulkomailla asuvat nuoret tutustuvat oman alueensa (luterilaisen) seurakunnan toimintaan.
Ohjeet seurakuntaan tutustumisesta lähetetään osallistujille sähköpostilla lokakuun loppuun mennessä.
2. Etätehtävät
Rippikoulun etätehtävät suoritetaan Moodlessa ennen leirijaksoa. Kutsu alustalle tulee sähköisesti keväällä 2025.
3. Leiri
Leirijakso järjestetään Päiväkummun leirikeskuksessa Orivedellä, joka tarjoaa mainiot puitteet leirien ja tapahtumien järjestämiseen. Päiväkumpuun on remontoitu modernit majoitustilat keväällä 2020. Tietoa Päiväkumpuun saapumisesta ja majoituksesta löytyy usein kysytyistä kysymyksistä.
Rippikoulun konfirmaatio pidetään leirin viimeisenä päivänä klo 12 isossa juhlateltassa ulkoilmassa Päiväkummussa. Konfirmaatiota mahtuu seuraamaan n. 600 vierasta, joten vierasmäärää ei ole rajoitettu. Messu kestää noin 1,5–2 tuntia ja se toimitetaan kaksikielisenä suomeksi ja englanniksi. Huomioithan, että valokuvaaminen on sallittua omalta paikalta.
Konfirmaatiomessussa kunkin nuoren kummia/kummeja pyydetään saapumaan kummilapsensa taakse seisomaan. Kummit osallistuvat rippikoulun opettajien kanssa nuoren siunaamiseen. Mikäli kummit eivät konfirmaatioon pääse, siunaaja voi olla myös esimerkiksi perheenjäsen, läheinen ystävä tai nuoren isonen.
Lasten ja nuorten keskuksen ja Suomen Lähetysseuran kansainvälisissä rippikouluissa työskentelee monenlaisia ammattilaisia ja koulutettuja vapaaehtoisia. Työntekijöistä vähintään yksi on pappi, yksi musiikinopettaja ja yksi lähetystyön asiantuntija. Muut työntekijät ovat esimerkiksi nuorisotyön, kasvatusalan ja teologian opiskelijoita. Ohjaajiin kuuluu myös leiriavustajia, jotka ovat täysi-ikäisiä, jo muutaman kerran isosena olleita nuoria.
Yli kolmen vuosikymmenen ajan Lasten ja nuorten keskus on koonnut huippusuosittuihin kansainvälisiin rippikouluihinsa ympäri maailmaa asuvia suomalaisia nuoria, vuodesta 1988. Vuonna 2023 yhdistimme voimamme rippikoulutyön pioneerin, Suomen Lähetysseuran kanssa. Suomen Lähetysseura on järjestänyt lähetysteemoihin ja musiikkiin keskittyviä rippileirejä Päiväkummussa vuodesta 1957 alkaen. Lisätietoja Suomen Lähetysseurasta (linkki verkkosivuille).
Kuva: Neila Hanslian