”Ehkä katsomuksiin ja uskontoihin suhtaudutaan vielä vakavasti ja ajatellaan, ettei niihin liittyvillä asioilla saisi leikitellä. Mutta lapsihan leikkii kaikkia kokemuksiaan”, sanoo varhaiskasvatuksen asiantuntija Ilkka Tahvanainen Pieni on Suurin -lehden katsomuskasvatusnumeron (2/22) haastattelussa.

"Leikkiä ei vielä yleisesti kytketä katsomuskasvatukseen. Varhaiskasvatusympäristöltä vaaditaankin paljon, jotta pyhäkoulun, koraanikoulun tai messun kaltaiset aiheet ilmentyisivät leikkitilanteessa", Tahvanainen toteaa.

Lapset aistivat herkästi, millaisia aiheita on sopivaa tuoda leikkiin missäkin ympäristössä. Lisäksi esimerkiksi leikkiympäristöstä löytyvät välineet saattavat innostaa lapsia tarttumaan kulttuuri- ja katsomusaiheisiin.

Aikuisen rooli on samaten tärkeä.

”Jos aikuinen jättää itsensä sivuun, menetetään todella paljon. Lasten tärkeimmät syväajatukset pystyy kuulemaan ja näkemään vain olemalla leikissä mukana.”

Leikin ohessa Tahvanainen korostaa taidekasvatuksen mahdollisuuksia katsomuskasvatuksessa.

”Taidekasvatus voi luoda väyliä, joiden kautta lapsi pystyy herkemmin ja vapaammin kertomaan sisäisestä maailmastaan ja ajatuksistaan.”

”Opetustilanteessa on usein vaarana, että kasvattaja ylitulkitsee lapsen ajatuksia ja puhuu päälle. Taidekasvatus mahdollistaa parhaimmillaan sen, että lapsi kertoo ajatuksensa omaäänisesti. Taidetyöskentely voi myös nostaa lapsessa pintaan ajatuksia ja kysymyksiä, koska se vaatii pysähtymistä. Se tuo ajatteluprosessin näkyväksi.”

KATSOMUSKASVATUS KAIVAUTUU IHON ALLE

Päiväkotibarometrin mukaan 60 prosenttia vanhemmista on sitä mieltä, ettei päiväkodin toiminnassa ole tilanteita, joissa he voisivat jakaa arvoihin ja kulttuuriin liittyviä ajatuksia.

”Ehkä siellä voisi järjestää tilaisuuksia ja kohtaamisia, joissa vanhemmat voisivat ”työskennellä” ja jakaa asioita, jotka ovat heille arvokkaita”, Tahvanainen pohtii.

”Vanhemmat saavat toki osallistua kaikkiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin, joita päiväkodit järjestävät katsomusyhteisöjen kanssa. He voivat tulla myös suunnittelemaan toimintaa mahdollisuuksien mukaan. Toivottavasti vanhemmat uskaltavat esittää kaikenlaisia ajatuksia – myös niitä myönteisiä. Mitä voisimme tehdä yhdessä ja minkälaisia juhlia haluaisimme järjestää?”

Tahvanainen on huolestunut, että esimerkiksi päiväkotien varhaiskasvatuksessa vahvistuu suunta, jossa hyväksyttäviä juhlaperinteitä ovat jatkossa vain Ystävänpäivä ja Halloween. Erityisesti uskonnollisiin perinteisiin kytketyt juhlat saatetaan hyvinkin marginalisoida lapsen kokemusmahdollisuuden ulkopuolelle. Koska katsomuksiin liittyvät juhlat nähdään usein vaikeina ja vaarallisina, niitä ei toteuteta.

”Voi olla, etteivät lapset – tai vanhemmatkaan – osaa enää sanoittaa isoja pyhiä kertomuksia. Niiden pohjakertomuksen ymmärtäminen olisi kuitenkin tärkeää jo länsimaisen taiteen avautumisen ja yleissivistyksen näkökulmasta.”

Varhaiskasvatuksesta tulisi luoda niin turvallista, että katsomukseen liittyviä asioita voisi tuoda esiin kaikessa toiminnassa.

Hänelle katsomuskasvatuksessa on luovuttamatonta kokonaisen ihmisyyden käsite, jossa hengellisyys ja henkisyys ovat osa lasta.  

Tahvanaisen mielestä katsomuskasvatus nähdään usein vaikeana, koska se menee ihmisen ihon alle.

”Kasvattajan tulee tunnistaa, mistä hänen ajatuksensa ovat peräisin – esimerkiksi vanhemmilta tai omasta suvusta – ja miksi hän ajattelee näin. Hän tarvitsee vahvaa itsereflektiota päästäkseen kiinni siihen, mitkä asiat ovat vaikuttaneet hänen katsomuksensa kehittymiseen. Sen ymmärrettyään ihminen pystyy kohtaamaan toisen tasavertaisemmin. Mutta jos hän ei ole tehnyt omaa reflektiotyötä, ajatteluun syntyy helposti jyrkkyyttä.”

KATSOMUSTEN RIKAS MAAILMANPYÖRÄ

Kuinka sitten avata katsomusten maailmaa lapsiryhmälle?

”Kun lapsi esittää arjessa jonkin ajatuksen, aikuisen kannattaa pysähtyä sen äärelle: rauhoittaa pedagoginen tilanne, unohtaa kaikki muu ja keskittyä lapsen isoon ajatukseen. Mitä se voisi tarkoittaa loppupäivän, viikon tai viikkojen osalta? Voisiko siitä tulla koko ryhmän ajatus?” Tahvanainen sanoo.

”Toivoisin että aikuisilla olisi herkkyyttä ja kykyä tarttua lasten isoihin ajatuksiin. Aikuisen kiinnostus saa lapsen silmät syttymään, mikä puolestaan inspiroi kasvattajaa. Parasta varhaiskasvatuksessa onkin se hetki, kun lapsi ja aikuinen innostuvat toisistaan.”

Teksti on osa Pieni on Suurin -lehdessä 2/22 (ilm. 6.3.) julkaistusta haastattelusta. Teksti Sinimaaria Kangas