Tunteskaala maustaa kuvan ja videon. Nauru, riemu, suru, itku, ärtymys, viha jne. Näitä me kommunikoimme verbaalisesti, mutta erittäin paljon sanattomasti kasvojen ilmeillä ja kehon kielllä. Näiden vangitseminen kuvaan ja videoon on sen tarinan kannalta keskeistä. Ne herättävät myös nopeassa somemaailmassa mielenkiinnon ja pysäyttävät kuvasi ja videosi kohdalle. Siitä eteenpäin sitten tarina kuljettaa häntä eteenpäin.

Kaikki me epäonnistumme passikuvissa, koska niissä ei saa olla tunnetta, hymyä, irvistystä. Hyvä kuva ja video vangitsee kohteen tunteen ja välittää sen katsojalle. Katselija käsittelee sitten tunnetta omassa kontekstissaan muodostaen siitä omia merkityksiään.

Kuvatessa kannattaa kameraa pitää päällä ennen ja jälkeen kuvaustapahtumien. Näin voidaan tallentaa autenttisia ilmeitä ja eleitä. Me jännitämme kameran edessä ja luonnollisuus vähenee. Harjoittelulla voidaan tilannetta auttaa.

Kamera ei saa olla iholla vaan ikään kuin välittäjänä. Emme ole kuvassa tai videolla kameraa varten vaan kameran takana olevaa katselijaa varten.

Tunteiden esittämisessä on aina ylinäyttelemisen vaara. Siksi onkin pyrittävä löytämään aito tunne sen takaa. Miten ilmaisen normaalisti muille iloa tai harmitusta? Tämän saaminen mukaan tekee kuvasta ja videosta paremman.