Seurakunnan työntekijä on monissa kouluissa suosittu vieras. Koulujen ja lasten erilaisia tarpeita ymmärtävää aikuista pyydetään ryhmäyttämään, esittelemään Raamatun kertomuksia ja puhumaan elämäntaidoista, mutta eniten häntä tarvitaan olemaan läsnä ja kuuntelemaan.

Kun koulun henkilökunta, oppilaat ja seurakunnan työntekijä tutustuvat toisiinsa, tuloksena voi olla lisää rersusseja lasten ja nuorten tukemiseen. Vaikuttavan läsnäolon edellytyksenä on kuitenkin paljon suunnittelua, sopimuksia, ennakkoluulojen murtamista ja seurakunnan resursointia.

Kirkko kysyy monien koulujen käytävillä kuulumisia, auttaa läksyissä, ryhmäyttää ja leikittää. Seurakunnilta pyydetään jopa oppitunteja ja apua henkiseen hyvinvointiin. Kouluyhteistyö perustuu yksittäisten työntekijöiden, virkamiesten ja opettajien keskinäiseen vuorovaikutukseen, vaikka raamit olisikin määritelty sopimuspaperilla.

Koulupappi palvelee antamalla aikaa

Kirkon yhteistyö koulujen kanssa on kiinni sopimisesta. Salossa toimitaan rehtorien ja seurakunnan välisen sopimuksen pohjalta.

“Seurakunnan ja kaupungin yhteistyösopimusta ei ole kaupungin sivistystoimessa allekirjoitettu, mutta jokaisen rehtorin kanssa on oma sopimus”, kertoo koulupappi Ville Väänänen. Hän liikkuu Moision, Hermannin ja Armfeltin yläkouluissa sekä Salon lukiossa pantapaidassa ja hupparissa neljä päivää viikossa.

Lukiolla kannattaa olla ajoissa.

“Ennen kahdeksaa lukion aulassa on jo paljon oppilaita, koska heitä tulee koulukuljetuksilla kaukaakin. Koulurakennus on ihanteellinen näihin aamuhetkiin, kun suuressa aulassa on pienempiä soppia, joissa voi jutella. Monet oppilaat tunnen nyt jo peruskoulusta lähtien”, Väänänen sanoo.

Lukiolla hän on pitänyt yhteisöohjaajan kanssa Mitä kuuluu -kahvilaa aamuisin. Siellä kysellään kuulumisia.

Yläasteelle Väänänen ilmestyy ensimmäiselle välkälle ja sieltä hän siirtyy opettajainhuoneeseen juttelemaan henkiökunnan kanssa. Hyviä yhteistyökumppaneitani ovat yhteisöpedagogi, kuraattorit ja pienryhmien opettajat.

“Minulla on aikaa jutella. Erityisopettajat arvostavat, että paikalla on ylimääräinen aikuinen, jolla on aikaa kuunnella. Tällä hetkellä nuorilla on hirveä tarve aikuisen läsnäololle. Kirkon tehtävä on olla lähimmäinen, olla läsnä toiselle. Sitä kautta minä pappina toteutan palvelutehtävääni. En ole kulkenut kouluilla Raamattu kädessä, mutta kyllä minut papiksi tunnistetaan ja kun pelaan pingistä, saatetaan kysyä uskonasioista.”

”Myös opettajanhuoneessa olen tullut tutuksi ja minulle halutaan avautua ja usein kysytään esimerkiksi halutaan puhua henkilökohtaisista elämänkriiseistä. Kun kysytään, kerron mitä ajattelen tietenkin, sekä oppilaille että opettajille. Henkilökunnalle olen myös vähän työpaikkapappina siellä”, Väänänen sanoo.

“Välillä minua pyydetään mukaan oppitunneille tai pitämään elämänhallintaan liittyviä oppitunteja. Isännöin seiskojen ryhmäytyksiä, joihin on käytetty seurakunnan leirikeskusta.”

Päivisin Väänänen etsii yksinäisiä. Aluksi hänestä itsestään tuntui hankalalta löytää paikkansa yhteisössä.

“Ennen tyrkytin itseäni koulussa ja pyrin ihmisten seuraan, mutta enää ei tarvitse”, Väänänen sanoo.

“Aluksi pääseminen osaksi koulujen yhteisöjä tuntui raskaalta ja kesti aikansa. Alkuun se oli todella kuluttavaa, mutta helpotti ihmisiin tutustumisen myötä”, hän kertoo.

Väänänen on saanut koulut toteuttamaan omaa joulukirkkoaan.

“Tehtäviin voi ihan eri tavalla kysyä ihmisiä, kun tuntee nuoria. Olen myös yrittänyt saada koulusihteerin pitämään siellä saarnan.”

Väänänen tietää, etteivät kaikki opettajat pidä siitä, että pappi pyörii koululla. Hän kokee kuitenkin tulleensa yleisesti hyväksytyksi myös sen ansiosta, ettei julista vaan tekee kaikkea, mitä pyydetään.

“Ei siihen aina tarvita edes sanoja. Jos mä näen että joku tarvii jeesiä, mä autan ja sillä tavalla toteutan palvelutehtävää. Siinä on mun seurakunta ja mun tehtävä pappina.”

Väänäsen työkavereita ovat koulujen ja seurakunnan henkilökunnan lisäksi kirkon oppilaitostyöntekijät.

Rekvisiittaa, ryhmäytystä ja rönsyäviä ideoita

Ylöjärvellä seurakunnasta ollaan yhteydessä jokaiseen ala-asteen opettajaan ja kysytään, miten uskonnonopetuksessa voitaisiin olla avuksi. Tunnustuksellista toimintaa ei kouluilla tehdä, mutta siitä huolimatta seurakunta voi tarjota osaamistaan. Osa ala-asteen opettajista ei opeta uskontoa erityisen mielellään ja seurakunnan ideat ovat usein tervetulleita.

“Nyt meiltä on pyydetty videoita kristityn elämänkaari-riiteistä, Barabbaan henkilöstä, Jeesuksen opetuksista ja siitä, mitä teemme työksemme seurakunnassa”, nuorisotyönohjaaja Laura Juutilainen kertoo.

“Usein pyydetään, että tulisitko pitämään tunnin siitä tai tästä aiheesta. Esimerkiksi symboleista. Sen jälkeen pyydetään aina uusista aiheista, joita syntyy rönsyten.”

“Minulla ei ole oikeutta tehdä koulussa kauhean syvällistä tunnustuksellista työtä, mutta tiedän mitä kouluyhteistyön yleissivistävä aines voi sisältää. Tunnustuksellisuutta ei esimerkiksi ole raamatunkertomukset tai virret, joita meiltä pyydetään esittelemään.”

Juutilainen jakaa kouluyhteistyön peruskoulussa kolmeen lajiin. Seurakunnan työntekijöitä pyydetään uskonnontunneille ja heiltä tilataan uskonnon oppitunteja. Toinen tarve on tukea lasten hyvinvointia. Kolmas apu on käytännöllistä. Ylöjärven neljässätoista peruskoulun toimipisteessä seurakunnalla on osaava maine ja niissä tiedetään myös, mitä käytännön apua voi pyytää.

“Meiltä kysytään milloin mitäkin, esimerkiksi rekvisiittaa. Tiedetään, että täältä löytyy enkelinsiipiä. Opettajat tietävät hyvin, mitä osaamista seurakunnalla on.”

Ylöjärvellä on yli 20 vuotta toiminut yhteysopettajien ryhmä, jossa on seurakunnan työntekijöitä ja opettaja joka koululta. Ryhmässä opettajat saavat esittää toivomuksia.

On myös laajempi kouluyhteistyösuunnitelma, jossa jokaiselle ala-asteen luokalle on jotakin erityistä joka vuosi. Koko paketti lähetetään opettajille. Sen lisäksi opettajat voivat pyytää apua missä vain tarvitsevat.

Tänä vuonna seurakunnan työntekijä kutsutaan uskonnontunnilla esittelemään ensimmäisille luokille raamatunkertomus ja kakkosille virsiä. Kolmosluokkalaiset Juutilainen kutsuu retkelle kirkkoon ja nelosille esitellään yksi Uuden testamentin kertomus. Vitosille on opetusta Raamatusta ja kutosille pappi käy kertomassa työstään. Juutilaisen mukaan nämä ovat kaikki yleissivistävää ei-tunnustuksellista ainesta.

“Olemme kouluihin hyvin tervetulleita ja koulut haluavat yhteistyötä. Kerran joku opettaja oli yhteistyöryhmässä, koska koululta kukaan muu ei ollut siihen halunnut. Hän tuli velvollisuudesta, mutta ei halunnut enää pois.”

Päivänavaukset tehdään yhdessä koululaisten kanssa.

“Emme käy koululla esiintymässä, vaan teemme kaiken yhdessä oppilaiden kanssa. Myös koulukirkot toteutetaan lasten kanssa. Yläasteen seiskat ryhmäytetään, kaseille on ripari-info ja yhdeksännellä käydään puhumassa henkisestä hyvinvoinnista ja siitä, mistä saa apua henkisiin ongelmiin ja kriiseihin. Alakoululla meillä on myös koulupäivystyksiä, välituntipäivystyksiä, kirkkovaelluksia ja koulun jälkeen opettajien kanssa yhdessä pidettäviä erilaisia pienryhmiä niille, joilla on pulmia”, Juutilainen luettelee. Päivystyksissä lasten itse esiin nostamat asiat nousevat päällimmäisiksi. Vitosten ja kutosten päivystyksessä puhutaan usein nukkumisesta.

“Usein kerron opettajille, millaiset asiat lapsia painavat. Esimerkiksi saatan sanoa, että aika moni kertoo nukkuvansa liian vähän.”

Ylöjärvellä lukioyhteistyö on kehittämisen alla. Oppilaille tarjottiin rentoutumisryhmää, mutta sillä ei ollut suurta suosiota. Nyt yritetään miettiä, miten lukiolaisia voitaisiin tukea.

Kirkko monikatsomuksellisuuden puolustajaksi

Henkinen hyvinvointi, arvot, kestävä tulevaisuus ja epävarmuuden kestäminen. Siinä joukko teemoja, joissa kirkkoa voitaisiin kaivata kouluissa, uskoo Saara Mäkelä Kirkkohallituksesta. Ne kuuluvat kaikki kouluyhteistyömallin neloskoriin eli hyvinvoinnin edistämiseen. Mäkelän mukaan seurakunnat voisivat nykyistä paremmin brändätä itseään paikallisesti näissä teemoissa.

Hän arvelee, että eniten seurakunnilta toivotaan tällä hetkellä tunnetaitoja ja hyvinvointiin liittyviä sisältöjä. Koulujen ja kirkon yhteistyö perustuu koulujen haluun kutsua seurakunnan työntekijöitä vieraaksi ja se taas riippuu mielikuvista, joita näiden ammattitaitoon ja työnkuvaan liittyy. Yhteistyötä jarruttaa moni asia. Mäkelän mukaan korimalli antaa selkeät raamit, mutta sitä ei kaikkialla tunneta riittävän hyvin.

“Opettajat saattavat pelätä vanhempien reaktioita ja on myös rehtoreita ja virkamiehiä, jotka ovat tehneet päätöksiä siitä, että yhteistyötä ei tehdä”, hän kuvaa.

“Seiskojen ryhmäytykset vielä aika haluttuja. Tunnetaitoja toivotaan peruskouluun. Tunnetaitokasvatusta olisi hyvä tarjota ja siitä seurakunnissa olisi osaamista”, Mäkelä uskoo. Ainakin joissakin lukioissa seurakunnat ovat profiloituneet ihmissuhdekurssien järjestäjänä.

“Osa mieltää, että kun kirkko saapuu paikalle, se tarkoittaa, että pappi tulee julistamaan. Seurakuntien olisi hyvä tehdä itse näkyväksi sitä, miten koululaisten hyvinvointia voitaisiin tukea. Lisäksi uskontojen ja katsomusten moninaisuuden esillä pitäminen voisi kuulua seurakunnan työntekijöiden rooliin.”

Juutilaisen mukaan kirkon tulisi puolustaa ajatusta kaikkien uskontojen ja katsomusten näkymisestä myös koulussa.

“Ne saisivat näkyä arjessa ja juhlaperinteissä. Kirkolla on resursseja, joten sen tulisi edistää monikatsomuksellisuutta. Kuuluu koulun paikalliseen ympäristöön sitten saamelaisuus, herätysliikkeitä tai islam, kirkko voisi edistää näiden paikallista dialogia ja tämä tukisi koulujen yleissivistävää tavoitetta.

Mäkelä näkee kirkon roolin kouluissa ensisijaisesti tukemassa koulujen yleissivistävää, kulttuuriperintöön perehdyttävää tavoitetta. Alueelliset erot yhteistyön ymmärtämisessä mutta myös järjestämisessä ovat suuria.

“Kaikissa seurakunnissa yhteistyö ei ole vakaata, henkilöstövaihdokset vaikuttavat paljon, ellei ole kirjallista sopimusta. Työntekijät kaipaavat myös koulutusta siitä, mitä juuri tässä ajassa kouluissa kaivataan. Hiippakunnat ovat sitä enimmäkseen järjestäneet”, Mäkelä sanoo. Myös kirkkohallituksen korimalliesitettä on tilattu paljon seurakuntiin.

Rajoja myös tulkitaan eri tavoin eri kouluissa ja seurakunnissa. Myöskään opettajat eivät hänen mukaansa aina ymmärrä, missä raja uskonnonharjoittamisen ja kulttuuriperintöön tutustumisen välillä kulkee. Koulujen järjestämiin uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistumisesta pitäisi hänen mielestään kuulla enemmän lasta itseään. Laki suuntaa nykyisin kysymään vanhempien kantaa.

“Myös lapsiasiavaltuutettu on ottanut kantaa sen suuntaisesti, että lasta olisi kuunneltava näissä. Uudet ohjeet on tulossa Opetushallitukselta joistakin yhteistyön muodoista, ainakin kirkkotilan käytöstä.”

Ihmisarvon asialla

Mäkelä tietää, että monissa kouluissa pelkästään yksi aikuinen lisää olemaan lasten ja nuorten kanssa on erittäin tervetullut ja tarpeellinen työmuoto. Läsnäolo voi olla kirjan lukemista tai jalkapallon pelaamista joustavan perusopetuksen ryhmässä.

“Voisi ajatella, että kirkko haluaa nähdä jokaisen lapsen arvon. Aina ei tarvitse ajatella tulevaisuuden taitoja. Kirkko voisi edustaa ja tehdä näkyväksi sitä, että jokainen lapsi on arvokas, kohtaamalla ja antamalla arvon niille, jotka eivät pysty tulevaisuudessa olemaan tuottavia.”

Teksti: Salla Ranta
Artikkeli on julkaistu Villi-lehden numerossa 1/2021