Lokakuussa järjestettävässä Katsomuskasvatuksen symposiumissa luennoi professori Arniika Kuusisto. Kuusiston luento ”Lasten arvot ja katsomukset (jälki)sekulaarissa kasvuympäristössä” tarkastelee lasten omia arvoja ja katsomuksia, sekä heidän tapojaan paikantaa, jäsentää ja rakentaa merkityksiä kasvuympäristössään.
Elämme ajankohtaa, jolloin ”maailma kutistuu” ympärillämme: ei vain meneillään olevan koronataudin takia, vaan myös siksi, että olemme monella tavalla tiiviimmin yhtä. Mitä merkityksiä annat katsomuskasvatukselle tässä ajassa ja miksi yhteiskunnan tulee huolehtia tästä?
”Tämä koskettaa sitä ajatusta, mitä ja keitä varten ”kasvatetaan” – mikä on kasvatuksen tavoite, tarkoitus, ja kenen tai keiden näkökulmasta. Jos ajatellaan lapsen, perheen ja ympäröivän yhteiskunnan näkökulmia, katsomuskasvatus on merkityksellinen näissä kaikissa”, Kuusisto sanoo.
”Ensinnäkin lapsella on oikeus saada tukea kasvulleen ja kehitykselleen, myös oman maailmankuvansa rakentamiseen. Vanhemmilla puolestaan on oikeus ohjata lasta heille merkityksellisten arvojen pohjalta, mutta samalla perheen ja yhteiskunnan tarjoama katsomuskasvatus on luonteeltaan erilaista.”
Kuusisto kertoo, että kotonakin voi olla läsnä useita perinteitä yhtä aikaa, mutta kuitenkin kapeamman spektrin kautta kuin mitä laajemmassa yhteiskunnassa. Yhteiskunnallisessa varhaiskasvatuksessa lapsi saa kohdata monenlaisia tapoja ajatella asioista: elämästä, hyvästä, pahasta, pyhästäkin.
“Varhaiskasvatus voikin toimia eräänlaisena turvallisena ja silloittavana välitilana kodin ja laajemman yhteiskunnan välillä. Tällaisessa turvallisessa ’kolmannessa tilassa’ lapsi voi ikään kuin harjoitella ensin pienemmästä mittakaavasta käsin oman paikkansa löytämistä maailmassa.”
Kuinka lapset kertovat itse omista arvoistaan?
Kuusisto on kiinnostunut erityisesti lapsen toimijuuden ja sosiaalisen kasvuympäristön välisestä monisyisestä yhteydestä. Lokakuun symposiumissa hän keskittyy erityisesti juuri lasten arvoja ja maailmankuvia tarkastelevaan tutkimusaineistoon.
Tutkimuksessa selvitettiin, millaisia arvoja varhaiskasvatusikäisillä lapsilla on – mitä he itse pitävät arvokkaana ja miksi. Tutkimus kartoitti myös lasten näkemyksiä siitä, miten ja mistä he ovat näitä arvoja oppineet.
Kuusiston tutkimusasetelmassa lähdettiin siitä, että tutkija ei ole se, joka kertoo vaikkapa piirustusten pohjalta, mikä lapselle on tärkeää. Sen sijaan lapsi sai itse kertoa kokoamansa aineiston pohjalta, mikä hänelle on tärkeää ja miksi. Välineenä toimi tablettitietokone.
”Monet ottivat valokuvia tärkeimmistä leikeistään, harrastusvälineistään, lempipaikoistaan, leluistaan, lempikirjoistaan, kodistaan tai perheestään. Toiset tekivät videoklippejä tai piirsivät, ja monet myös yhdistivät valokuviinsa tai piirustuksiinsa pieniä äänitallenteita ”kuvateksteiksi”. Heillä oli viikko aikaa ensin rakentaa aineistoa itselleen tärkeistä asioista, sitten he saivat näyttää aineistoaan ja kertoa siitä tarkemmin.”
Tutkimus toteutettiin kahdessa suomalaisessa päiväkodissa. Tutkimukseen osallistuneet lapset olivat 3–8-vuotiaita. Ensimmäisenä tutkimuskeväänä kaikki olivat vielä varhaiskasvatusikäisiä, ja kahtena seuraavana vuonna seurattiin lasten arvoja koulusiirtymän jälkeen.
Millaisia arvoihin, uskomuksiin, katsomuksiin liittyviä asioita oli tunnistettavissa? Miten erityisesti uskonto tulee niissä esiin tai ei tule?
”Perinteinen institutionaalinen uskonnollisuus tulee tämän sekulaarin suomalaisen varhaiskasvatuksen kontekstissa kerätyn aineiston kautta varsin vähän esiin suoraan. Sen sijaan aineisto laajentaa ymmärrystä siitä, miten valtavan moninaisia lasten katsomukset ja maailmankuvat nykymaailmassa ovat”, Kuusisto kertoo.
”Toki siellä näkyy esimerkiksi isovanhemman merkitys arvojen ja perinteen siirtämisessä, kun joku lapsi lähes kuiskaten kertoo mummon maininneen, että se itse asiassa oli se Jeesus joka ”taikoi” maailman! Taian, leikin ja toden välitilallisuus näkyy myös todella kiinnostavasti lasten kertomuksissa: taikaa on leikissä, mutta toisaalta myös joskus oikeasti? Leikki on vain leikkiä, mutta siihen voi myös joskus puoliksi uskoa. Taikakivi auttaa jos pelottaa, tai ainakin siihen halutaan uskoa koska se auttaa vain jos siihen uskoo.”
---
Tukholman yliopiston lapsuuden- ja nuoruudentutkimuksen ja varhaiskasvatuksen professori Arniika Kuusisto luennoi Katsomuskasvatussymposiumissa 22. lokakuuta. Symposium järjestetään verkkotapahtumana, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan paikalle.
Symposiumin ohjelman, lisätiedot ja ilmoittautumislinkin löydät täältä.
Tämä artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan uusimmassa Pieni on Suurin -lehdessä. Tekstin on kirjoittanut Tiina Haapsalo, Arniika Kuusiston kuvan ottanut Elina Manninen.
