Lasten ja nuorten keskus järjestää kaikille avoimen lasten kiusaamisen ehkäisy -seminaarin torstaina 29.2.2024 klo 14–16 Helsingissä Hotel Arthurissa, osoitteessa Vuorikatu 17. Seminaarissa esitellään pienten lasten kiusaamisen ehkäisyn Piki-toimintamallia ja käydään keskustelua kiusaamisilmiön äärellä. Tapahtumassa julkaistaan myös uusi Piki ja villi vekotin -lastenkirja, jonka paikan päälle osallistuvat saavat mukaansa. Tapahtumaan on mahdollista osallistua paikan päällä tai etäyhteydellä.
Ilmoittautumisaikaa on jatkettu torstaihin 29.2.2024 asti. Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä.
Ohjelma:
Tervetuliaissanat, Lasten ja nuorten keskuksen toiminnanjohtaja Mikko Mäkelä
Valtiovallan tervehdys
Pienten lasten kiusaamisen ehkäisy, Piki-toimintamallin kouluttajat Tiina Haapsalo ja Katariina Elomaa
Musiikkia, taiteilija Petri Laaksonen
Paneelikeskustelu, juontajana Kari Kanala. Keskustelemassa piispa Teemu Laajasalo, Lastensuojelun keskusliiton toiminnanjohtaja Ulla Siimes, Turun ja Jyväskylän yliopistojen tutkijatohtori Anne-Elina Salo ja Nuorten aikuisten vaikuttamisryhmä NAVIn puheenjohtaja Ilona Rantala.
Piki ja villivekotin -kirja, kirjailija Katri Kirkkopelto
Seminaarin yhteenveto, Lasten ja nuorten keskuksen toiminnanjohtaja Mikko Mäkelä
Musiikkia, taiteilija Petri Laaksonen
Kohtaamista ja keskustelua klo 16 alkaen, tarjolla kuohuviiniä ja pikkusuolaista
Muokattu 26.2.2024: Ilmoittautumisaikaa on jatkettu 29.2.2024 asti.