Vuosittain 50 000 nuorta käy rippikoulun ja isostoiminnassa on mukana noin 21 000 nuorta. Kyseessä on valtava joukko nuoria, joiden hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää.
Luotu liikkumaan -hankkeen aikana Lasten ja nuorten keskus ja seurakunnat kehittävät seurakuntien toimintoihin uusia tapoja liikkua nuorille. Tavoitteena on, ettei kukaan jää ulkopuolelle. Keksimällä uusia ideoita liikkumiseen nekin nuoret, jotka eivät välttämättä tällä hetkellä liiku paljoa, rohkenisivat kokeilemaan liikuntaa turvallisessa ja hyväksyvässä ilmapiirissä.
– Liikuntainnostaja-nimi kertookin jo paljon; halutaan pitää esillä ilon kautta liikkumisen merkitystä nuorten kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Kokoonnutaan yhdessä liikkumaan matalalla kynnyksellä, pidetään hauskaa ja otetaan kaikenlaiset liikkujat ja liikkumattomat mukaan, Lasten ja nuorten keskuksen Luotu liikkumaan -hankkeen koordinaattori Satu Rathgeber sanoo.
Nuoret Liikuntainnostajat toimivat vertaisohjaajina seurakuntien höntsäliikuntaryhmissä, joissa ideana on liikkua leikkimielisesti ilman kilpailullisuutta. He myös levittävät liikkumisen ilosanomaa muille nuorille omalla esimerkillään, somettavat kivoista liikuntatuokioista ja organisoivat säännöllistä höntsäliikuntaa nuorten toimintaan yhdessä nuorisotyönohjaajien kanssa ja paikallisesti mahdollisuuksien mukaan.
Liikuntainnostajia on koulutettu tähän mennessä 660 ympäri Suomea. Osallistuvien nuorten itsetuntemus ja ohjaajuus vahvistuvat. Nuoret saavat onnistumisen kokemuksia, oppivat ideoimaan, suunnittelemaan ja toteuttamaan höntsäliikuntahetkiä. Toiminnassa on mukana tällä hetkellä 27 seurakuntaa ja niiden määrä on lisääntymässä lähitulevaisuudessa.
Korona on luonut jonkin verran haasteita liikuntatoiminnalle, mutta tilanteeseen on sopeuduttu nopeasti. Mahdollisuudet järjestää liikuntaa nuorille lisääntyivät keväällä 2021, kun koronarajoituksia poistettiin vähitellen. Myös Liikuntainnostaja-koulutuksia alettiin järjestämään lähikoulutuksena ulkona.
– Parasta on ollut kohdata nuoria oikeasti livenä ja että on päästy yhdessä liikkumaan ja tekemään koulutuksen toiminnallisia harjoituksia. Pidän erityisen tärkeänä kohdata nuoria ja keskustella heidän kanssaan vastavuoroisesti ja aidosti aiheesta, Rathgeber iloitsee.
– Tänä syksynä jatkettiin lähikoulutuksia ja kurottiin kiinni pilottiseurakuntien koronan jalkoihin jäämiä koulutuksia, Rathgeber lisää.
Rathgeber näkee Liikuntainnostajien toiminnan tulevaisuuden valoisana, sillä koulutuksia on jo varattu ensi vuodelle.
– Se on upea juttu! Seurakunnissa halutaan tarttua liikkumattomuuden haasteisiin ja nuorten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kiinnitetään entistä enemmän huomiota, Rathgeber toteaa.
Järjestämme Liikuntainnostajakoulutuksia nuorille myös ensi vuonna ja tarjoamme myös tiivistettyä infokoulutusta toiminnasta kiinnostuneille työntekijöille. Lue lisää: https://koulutukset.lastenjanuortenkeskus.fi/koulutukset/liikuntainnostaja/