Virsi 942; Aurinko tanssii, halleluja!

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Kuuntele virsi: Piirretään virttä!  1) Opetellaan ensin laulun b-osa joka alkaa sanoilla ”Jeesusta risti ei vangita voi”. Toistetaan useamman kerran samaa ja samalla taitellaan A4-kokoinen paperi ensin lyhyemmän sivun suuntaisesti kahtia ja sitten toisin päin kahtia. Revitään paperin keskiosasta kiinni pitäen paperin avoimista reunoista suurehko neliskulmion mallinen pala pois – paperista muodostuu avattaessa risti ja […]

Virsivisatehtävät

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Virsivisa oli aluksi kolmasluokkalaisille, myöhemmin myös neljäsluokkalaisille koululaisille tarkoitettu, kouluille suunnattu hanke vuosina 2003-2019. Sen tavoitteena oli edistää virsikasvatusta, virsiin laulamista ja virsiin ja virsikirjaan tutustumista. Virsivisaa pidettiin merkittävänä koulu ja kirkko -yhteistyön välineenä. Kanttorit ja myöhemmin myös nuoriso- ja varhaisnuorisotyöntekijät tekivät ansiokasta yhteistyötä opettajien kanssa. Lataa vuoden 2019 virsivisatehtävät (zip-tiedosto) Lataa vuoden 2017 virsivisatehtävät […]

Virsi 955; Rauhaa, ystäväni

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Virren suomenkieliset sanat on kirjoittanut Anna-Mari Kaskinen.  Tuomo Nikkola halusi kirjoittaa virren sävelmään samaa koruttomuutta, lämpöä ja kauneutta kuin sen tekstissä on Taizé-laulujen tyylisesti. Sellaisena se valittiin virsikirjan lisävihkoon.   Kuuntele Rauhaa, ystäväni -virsi: Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa:: Eettisyyteen kasvaminen Oppilaita ympäröivä uskonnollinen maailma Luterilaisen kirkon elämä Pohdittavaksi:  Miten arki ja juhla eroavat toisistaan? Kummasta […]

Virsi 950; Laulu kuuluu kirkkotiellä

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Kuuntele Laulu kuuluu kirkkotiellä -virsi: Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa:  Luterilaisen kirkon elämä Luottamus ja turvallisuus Oppilaita ympäröivä uskonnollinen maailma Pohdittavaksi: Oletko käynyt jossain kirkossa sisällä? Millaista siellä oli? Tiedätkö, mitä varten kirkonkelloja soitetaan? Tekemistä: Rakennetaan Lego-palikoista, puupalikoista tai vaikka muovailuvahasta kirkkoja.  Lauletaan virren alkuosaa ja kävellään samalla piirissä eteenpäin. Kertosäkeeseen keksitään omat liikkeet. Tehdään retki […]

Virsi 931; Joskus sisimpäämme kasvaa

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Suosittu suomalainen lastenvirsi opettaa pedagogisesti oivaltavilla kielikuvilla rukouksen ja Jumalaan luottamisen merkityksestä. Virsi on monikäyttöinen erilaisiin tilanteisiin ja siinä on helposti opittava mukaansa tempaava kertosäe. Kielikuvissa riittää pohdittavaa myös aikuisille. Kuuntele Joskus sisimpäämme kasvaa: Pohdittavaksi: Millaisia rukouksen merkkejä tai tapoja tiedät?  Eroavatko ne eri uskonnoissa? Mitä mieltä olet: voisiko oman rukouksen myös piirtää? Tehtäväksi: Piirtäkää […]

Virsi 600; Hyvyyden voima

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Bonhoefferin berliiniläisestä vankilasta lähettämistä kirjeistä ja muista teksteistä koottu ”Kirjeitä vankilasta” on hänen tunnetuin teoksensa. Siihen sisältyy 7-säkeistöinen runo ”Hyvien voimien suojaan”, tervehdys omaisille vuoden 1944 päättyessä. Anna-Maija Raittila suomensi tämän uudenvuoden runon. Lyhennettynä ja muokattuna se tuli myös virsikirjaan 1986. Suomalaisten mieltymistä tähän virteen on lisännyt Erkki Melartinin koraali. Alun alkaen erääseen joululauluun syntynyt […]

Virsi 588; Rauhan Herra, maailmaasi

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Virren 588 teksti ei kuitenkaan ole Franzénin alkuperäinen runo vaan virsikirjakomitean 1984 uudelleen muokkaama teksti, jossa pääpainon saa rauha.  Virsitekstiin on liitetty Rudolf Lagin (1823-1868) oivallinen, kauniisti soiva koraali, joka alun perin syntyi virteen 193 ”Autuuden ja armon sana”.  Kuuntele Rauhan Herra, maailmaasi -virsi: Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa: Eettisyyteen kasvaminen Oppilaita ympäröivä uskonnollinen maailma Arvokas […]

Virsi 581; Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Kaskisen ja Simojoen tunnetuimpia yhteisiä teoksia ovat Afrikkalainen gospelmessu, Liekit -musikaali, Hiljaisuuden messu ja Pyhiinvaeltajan messu sekä viime vuosina tehdyt lastenlaululevyt: Lauluvintti ja Parasta laatua.  Kuuntele Kiitos, Jumalamme, kun annoit kauniin maan -virsi: Pohdittavaksi: Virressä kuvaillaan suomalaista luontoa. Mikä sinusta on Suomessa hienoa? Onko jotakin, mitä haluaisit muuttaa? Millainen maa on hyvä paikka asua? Jotkut muuttavat toiseen maahan, väliaikaisesti tai pysyvästi. Miltä […]

Virsi 571; Jo joutui armas aika

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Ruotsin Gotlannissa vaalitaan perimätietona, että Kolmodin olisi kirjoittanut virren juhannusaamuna 1693. Virsi sisältää aluksi luonnon kuvausta, joka ei ollut tavallista tuohon aikaan. Siihen tulee myös opettava sävy, ja viidennessä säkeistössä symbolisia merkityksiä: Saaronin lilja on Kristus, libanonin kevät viittaa Laulujen lauluun Raamatussa. Suomennos on tehty suurten katovuosien jälkeen. Suomessa menehtyi tuolloin jopa 1,5 miljoonaa ihmistä. […]

Virsi 548; Tule kanssani, Herra Jeesus

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Nykyisen, Armas Maasalon (1885-1960) säveltämän melodian, runo sai vuoden 1938 virsikirjaan. Maasalo oli Helsingin Johanneksen kirkon urkuri vuosina 1926–58 ja vaikutti merkittävästi kirkkomuusikoiden koulutukseen Helsingin kirkkomusiikkiopiston johtajana ja Sibelius-Akatemian kirkkomusiikin osaston johtajana. Kuuntele Tule kanssani, Herra Jeesus -virsi: Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa:  Luottamus ja turvallisuus Luterilaisen kirkon elämä Pohdittavaksi: Minkälaisia iltarutiineja sinun kotonasi on? Luetaanko […]

Virsi 516; Kuulkaa, keitä Mestari

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Virren sävelmä liittyy alkuaan lauluun Michael, row the boat ashore (’Mikael, souda vene rantaan’), mutta teksti on peräisin Saksasta. Sillä on kaksi sepittäjää, nuorten hengellisten laulujen kirjoittajina tunnetut pappismiehet Kurt Hoffmann ja Friedrich Walz. Virren aiheena on Jeesuksen vuorisaarnan autuaaksijulistus. Suomentaja Anna-Maija Raittilan lisäämä loppusäkeistö viittaa vuorisaarnan painokkaimpaan eli ensimmäiseen lauseeseen: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän […]

Virsi 509; Herra, elämääni

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Niin tekstissä kuin myös Pulsin sävelmässä on sitä kansanlaulun yksinkertaisuutta, jota esimerkiksi Topelius piti virressä tavoiteltavana. Laulun suomennos sanoo paljon enemmän kuin alkuteksti. Laulun sanoitti Lohmannin laulun pohjalta vuonna 1966 silloinen Lauttasaaren nuorisopappi Juhani Forsberg, joka myös runoili virteen 3. ja 4. säkeistön. Anna-Maija Raittila uudisti tekstiä vuoden 1986 virsikirjaan. Juutalaisessa synagogassa Liika on liikaa […]

Virsi 503; Taivaan Isä suojan antaa

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Kuuntele Taivaan Isä suojan antaa -virsi: Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa: Luottamus ja turvallisuus Eettisyyteen kasvaminen Raamatun kertomuksia ja opetuksia Pohdittavaksi:  Millainen isä on hyvä isä? Mitä erilaisia nimiä/sanoja isästä käytetään?  Mitä erilaisia nimiä Jumalalla on? Laskekaa kuinka monta eri asiaa Taivaan Isästä tässä virressä kerrotaan; mitä hän tekee tai millainen hän on. Tehtäväksi: Tässä virressä […]

Virsi 502; Jeesus meitä kosketa nyt

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Meidän messu julkaistiin painettuna 1985 ja se tuli pian suosituksi perhekirkkona, koululaisjumalanpalveluksena ja leirikirkkona. Kaksi messun lauluista (virret 502 ja 503) päätyi myös vuoden 1986 virsikirjaan. Jeesus, meitä kosketa nyt -laulu oli alunperin tehty messun siunauslauluksi.  Kuuntele Jeesus meitä kosketa nyt -virsi: Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa: Eettisyyteen kasvaminen Arvokas ja ainutlaatuinen elämä Oppilaita ympäröivä uskonnollinen […]

Virsi 501; Kuule, Isä taivaan

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Sanoittaja Jaakko Löytty (s. 1955) on suomalaisen gospelmusiikin edustajia. Hän vietti lapsuutensa Namibiassa perheen ollessa siellä lähetystyössä. Myöhemmin Jaakko Löytty oli lähetystyössä Senegalissa yhdessä vaimonsa kanssa. Virressä pyydetään siunausta koko maailmalle, jokainen maanosa erikseen mainiten. Kuuntele Kuule, Isä taivaan -virsi: Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa:  Luterilaisen kirkon elämä Oppilaita ympäröivä uskonnollinen maailma Eettisyyteen kasvaminen Pohdittavaksi: Kuinka […]

Virsi 494; Luoja, enkeleineen

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Virrellä on suomalainen sävelmä. Sen tekijä L. J. G. (Gösta) Stråhle (1894- 1965) toimi urkurina Raahessa ja vuodesta 1922 Vaasassa. Laulunopettajana hän oli useissa kouluissa. Luoja enkeleineen on ainoa hänen sävelmänsä virsikirjassa.  Kuuntele Luoja, enkeleineen -virsi: Päivänavaus:  Tietoa enkeleistä ”Olet ehkä nähnyt taulun, jossa kaksi lasta kulkee vaarallisen näköistä siltaa pitkin virran ylitse tai leikkii […]

Virsi 492; Ystävä sä lapsien

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Suomen virsikirjassa olevan virren toisen säkeistön on kirjoittanut Siri Dahlquist. Sekä ensimmäisen että toisen säkeistön suomensi Lauri Pohjanpää. Kolmannen säkeistön on tehnyt virsikirjakomitea 1930 –luvulla. Suomessa virsi tuli vuoden 1938 virsikirjaan. Virsi on alkuperäisessä muodossaan myös Ruotsin virsikirjassa. Virren on säveltänyt Skaran tuomiokirkon urkuri ja koulun musiikinopettaja Ivar Wideen Ruotsista vuonna 1919. Kuuntele Ystävä sä […]

Virsi 488; Jeesus, sinä itsekin

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Kuuntele Jeesus, sinä itsekin -virsi: Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa:  Luottamus ja turvallisuus Eettisyyteen kasvaminen. Pohdittavaksi: Tuntuuko sinusta, että tunnet hyvin luokkalaisesi? Tehkää vaikka fiilismittari 0-10 jonona luokan päästä päähän.  Muistatko vielä, miltä tuntui olla ensimmäisellä luokalla? Entä nyt? Miten luokkaan ja kouluun voi luoda hyvää tunnelmaa? Tehtäväksi: Tehkää erilaisia jonoja: iän mukaan tammikuussa syntyneistä joulukuuhun, […]

Virsi 484; Totuuden Henki

Virsivinkki-materiaalin kansikuva

Kuuntele Totuuden Henki -virsi: Keskeiset sisällöt uskonnon opetussuunnitelmassa: Arvokas ja ainutlaatuinen elämäEettisyyteen kasvaminen Pohdittavaksi: onko helppo puhua totta? onko sinulle valehdeltu? milloin on vaikea puhua totta? mikä on valkoinen valhe? mikä on juoruamista? milloin on viisasta olla hiljaa? Minulla on oikeus sanoa oma mielipiteeni! Tehtäväksi:  Rikkinäinen virsi (periaatteella rikkinäinen puhelin): opettaja laittaa alkusäkeet kiertoon kuiskaamalla […]