Nuori kirkko huomioi toiminnassaan valtioneuvoston 12.3.2020 antamat suositukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Tähän uutiseen on koottu järjestön toiminnan kannalta olennaisimmat muutokset korona-aikana.
Peruutamme koulutustarjontamme 12.3.-3.4.
Valtioneuvoston annettua torstaina 12.3. ohjeensa matkustamisen ja kokoontumisten välttämisestä olemme todenneet, ettei toistaiseksi ole mahdollista kutsua koolle koulutusryhmiä. Koulutustarjontamme on peruttu 3.4. saakka, ellei koulutusta voida järjestää etätyöskentelynä. Tämä voi olla mahdollista joissakin lyhyissä koulutuksissa. Mikäli korvaava etäkoulutus voidaan rakentaa ja toteuttaa, kyseiseen koulutukseen ilmoittautuneita informoidaan erikseen. Muutoin olemme peruneet koulutustarjonnan tältä ajalta.
Yritämme mahdollisuuksien mukaan löytää korvaavia ajankohtia ja/tai toteutustapoja koulutusjaksojen toteuttamiselle ja informoimme kutakin koulutusryhmää erikseen siinä vaiheessa, kun ajankohdat voidaan täsmentää. Lähetämme hyvityslaskut niille asiakkaillemme, joita olemme jo ehtineet laskuttaa peruuntuvista koulutuksista ja palautamme korttimaksut.
Toimimme yhteistyössä Seurakuntaopiston ja Kirkon koulutuskeskuksen kanssa ja noudatamme peruutusten suhteen yhteistä käytäntöä. Ilmoitamme huhti-toukokuun koulutustarjonnan toteuttamismahdollisuuksista mahdollisimman pian.
Lisätietoja koulutuksista
Timo Tulisalo
johtaja, koulutuspalvelut
timo.tulisalo@nuorikirkko.fi
044 346 9522
Loppukevään suuret tapahtumat peruttu
Valtioneuvoston suosituksen mukaisesti kaikki yli 500 hengen tapahtumat perutaan ja pienemmissäkin kokoontumisissa käytetään harkintaa. Tästä syystä myös Nuori kirkko ry peruu kevään tapahtumansa, kuten Nuorten tulevaisuusseminaarin ja toukokuun huvipuistoretket kouluikäisille. Myös Turkuun suunniteltu ulkopuolisuuden ehkäisyn verkostotapaaminen 21-23.4.2020 on peruttu. Lapsimessujen ajankohta siirtyy näillä näkymin kesäkuulle. Mikäli olet epävarma tapahtumiemme toteutumisesta, ota yhteyttä henkilökuntaamme.
Saapas toimii netissä, Moottoripajatoiminta katkolla
Nuori kirkko ry suosittaa Saapastoiminnan keskeyttämistä toistaiseksi. Saapas Chat on auki ja tarjoaa keskusteluapua osoitteessa tukinet.net. Seuraavat päivystysajat saapaslaisille ovat lauantaina 14.3. klo 18-19.30, 16.3. klo 18-19.30 ja 18.3. klo 17.30-19, tervetuloa linjoille! Saapastoiminnasta lisätietoja antaa Ville Viljakainen (ville.viljakainen@nuorikirkko.fi, 0400 105071)
Moottoripajatoiminnan osalta Nuori kirkko ry suosittelee, että säännöllinen pajatoiminta keskeytetään toistaiseksi Korona-viruksen leviämisen välttämiseksi. Myös isommat ajotapahtumat perutaan. Seuraamme tilannetta loppukevään tapahtumien osalta ja kerromme siitä mahdollisimman pian. Moottoripajatoiminnasta lisätietoja antaa Vexi Kiviluoma (veijo.kiviluoma@nuorikirkko.fi, 044 743 7000).
Vinkkaamme digitaalista tekemistä lapsille ja nuorille päivittäin
Vaikka lähikontakteja on syytä välttää, meillä on paljon digitaalista tekemistä lapsille ja nuorille! Vinkkaamme näistä päivittäin Facebook-sivullamme, josta seurakuntien on helppo jakaa sisältöä omiin kanaviinsa.
Lastenkirkko.fi -sivustolta löytyy puuhaa ja tarinoita perheen pienimmille kotiin. Esimerkiksi pääsiäisteemaiset värityskuvat voi tulostaa kotona ja Päkän päivä -pelin saa ladattua Google Playsta. Seurakunta voi tilata myös Päkän puuhat -lehden lapselle kotiin.
Kouluikäisten Youtube -mediamme Ttilan lähetykset jatkuvat tiistaisin etänä striimattuna. Ttilan edellisiä jaksoja pääset katsomaan Ttilan tubekanavalta.
Myös rippikoulu- ja nuorisotyöhön on tulossa vinkkejä 16.3. alkaen!
Miten olemme tavoitettavissa?
Nuoren kirkon henkilökunta työskentelee toistaiseksi etänä. Olemme siis normaalisti tavoitettavissa puhelimitse, sähköpostissa ja sovituissa muissa etäkanavissa, mutta toimistomme on suljettu. Emme matkusta myöskään kotimaassa, mutta toteutamme koulutukset ja kokoontumiset mahdollisuuksien mukaan etänä. Ole ihmeessä yhteydessä!