Riparilaisten ja isosten kestosuosikista, Nuoren seurakunnan veisukirjasta, otettiin 11. painos tämän vuoden tammikuussa. NSV2020 juhlistaa laulukirjan 50-vuotissyntymäpäivää.
No Tune Brothers -yhtye on tehnyt huikean videon, jossa he esittävät parhaita paloja uudesta veisukirjasta. Koska video on myös spiikattu, saa katsoja livekeikan omalle näytölleen. Videon kanssa on myös helppo laulaa ja jammailla mukana, sillä jokainen kappale on tekstitetty. Videota voi hyödyntää esimerkiksi kesän rippikouluissa.
Bändin nuoret muusikot tykkäävät veisukirjassa siitä, että laulujen sanoitukset kertovat erilaisista aihepiireistä ja biisit ovat helposti soitettavissa. Uusi painos saa erityisesti kiitosta siitä, että mukana on jo entuudestaan radiosta tuttuja lauluja.
“Uusimmassa versiossa viehättää se, että biisejä otettiin rohkeasti radiosoitosta. Musiikki voi koskettaa ja olla hengellinen, vaikka siinä ei mainitakaan Jeesusta. Ja kun pop-musiikista on poimittu biisejä, se on mahdollistanut esimerkiksi myös kattavan Spotify-listan tekemisen biiseistä”, bändin laulaja Henna Nortunen sanoo.
Henna pääsi myös tuomaan nuorten näkökulmaa veisukirjan sisältöön komitean kokouksissa, joihin osallistuessaan hän oli 23-vuotias. Nuoret vaikuttivat NSV:n sisältöihin myös vahvasti biisientekoleirillä.
Punaista laulukirjaa on julkaistu 70-luvulta saakka ja se on muodostunut klassikoksi seurakunnan nuorisotyössä. Uusien painosten ottaminen mahdollistaa sen, että uutta soitettavaa löytyy aina ja sisältö pysyy nuorekkaana ja samaistuttavana. Kuitenkaan koko sisältöä ei ole mielekästä uusia – vanhat klassikkobiisit herättävät tunteet pintaan.
“Kerran studiolle saapui artisti, joka nähtyään kirjan pöydällä alkoi heti kiinnostuneena etsiä sieltä suosikkilaulujaan. Kirjaan uppoutuminen oli todella intensiivistä. Tuskin mikään muu laulukirja on kannesta yhtä tunnistettava tai herättää niin vahvoja muistoja, kuin punakantinen Nuoren seurakunnan veisukirja”, bändin äänimies, nuorisotyönohjaaja Sami Nortunen muistelee.
Veisukirjan Instagram-tilille (@veisukirja) toukokuuksi suunniteltu videokokonaisuus jokaisesta kirjan biisistä myöhästyy, koska biisitaltioltiointeja ei ole päästy kuvaamaan koronan vuoksi. Jos haluat jo päästä käsiksi kaikkiin Veisukirjan biiseihin, Kuopion seurakunnat ovat tehneet NSV-maratonin, josta löydät koko kirjan sisällön yhdellä videolla. Videon kommenteista löytyy jokaisen laulun alkuajat, mikä helpottaa tallenteen käyttöä (linkki YouTubeen).