Nuorten ja päättäjien välinen kohtaaminen
Nuorten ja päättäjien välinen tilaisuus
Nuorten vaikuttajaryhmien perustaminen seurakuntiin on marraskuussa 2019 hyväksytyn kirkkojärjestyksen muutoksen vuoksi ajankohtaista. Kirkkojärjestyksen mukaan seurakuntiin tulee perustaa Nuorten vaikuttajaryhmä, jonka tehtävänä on vaikuttaa päätöksentekoon ja osallistua toiminnan suunnitteluun ja valmisteluun. Muutos astuu voimaan samalla kun valmisteilla oleva kirkkolain muutos tulee voimaan.
Vaikuttajaryhmien perustamisen valmistelu tai jo olemassa olevien nuorten toimintaryhmien muuntaminen kirkkojärjestyksen mukaisiksi vaikuttajaryhmiksi kannattaa nyt siis jo aloittaa yhteistyössä nuorten ja päättäjien kanssa. Tätä varten on hyvä kutsua koolle nuorten ja päättäjien välinen tilaisuus, jossa voidaan keskustella vaikuttajaryhmän paikallisesta toteutuksesta ja toimintatavoista. Tilaisuus on hyvä valmistella yhdessä nuorten kanssa.
Ohjeet nuorten ja päättäjien välisen tilaisuuden järjestämiseen (PDF)
Nuorten ja päättäjien välisen kohtaamisen avuksi on valmistettu myös pieni materiaaliopas, joka löytyy Nuorten vaikuttajaryhmien omalta nettisivulta, nuortenaanikirkossa.fi. Samalta sivustolta löytyy myös paljon muuta materiaalia.
Lasten ja nuorten keskus ja Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja kasvatus -yksikkö tukevat Nuorten vaikuttajaryhmien toimintaa järjestämällä koulutuksia, vertaistukea ja toimittamalla materiaalia aiheeseen liittyen. Nuorten vaikuttajaryhmistä kertoo tarkemmin sivusto nuortenaanikirkossa.fi.