Keskustelu seksuaalisesta turvallisuudesta kävi kesän lopulla kuumana. #Punkstoo- ja #metaltoo -aihetunnisteet ammensivat musiikkialan syntejä somen syvyyksistä. Uutisotsikot suistivat entisiä rokkikukkoja alas orrelta.

Mutta mitä tästä kaikesta ajattelevat ne, jotka juuri nyt kasvavat kohti aikuisuutta? Kuuluuko jossain niiden ääni, joille seksuaalisuus on heräävä, arka ja tuntematonkin asia?

Pyysimme elokuun alussa kansainvälisen rippikoulumme nuoria tekemään instagrammattavat nuorten #metoo-ohjeet aikuisille.

Pyysimme nuoria kertomaan, miten seksuaalisen turvallisuuden voisi heidän mielestään varmistaa. Mitä on aikuisten vastuullinen käytös, mitä aikuinen ei saa tehdä, ja kuinka nuoret haluaisivat aikuisten puhuvan näistä teemoista? Muistutimme, että seksuaalisuuden turvallisuuden kysymykset koskevat myös kirkkoa.

Toteutustapoina olivat esimerkiksi piirustukset, videot, kirjoitukset ja padletille tehtävät muistiinpanot.

Tarkoitus oli luoda nuorille turvallinen tila jakaa ajatuksiaan ja oppia toisiltaan. Sen lisäksi toivoimme, että voisimme viestintätiimissä välittää nuorten omaa ääntä julkiseen keskusteluun. Tehtävä oli vapaaehtoinen ja julkisuuden pelisäännöistä sovittiin yhdessä nuorten kanssa.

Nuoret heittäytyivät työhön niin innokkaasti, että sille piti antaa lisäaikaa.

Kun viestintätiimissä näimme riparilaisten sometuotokset, sydän läikähti. Tällaista viestiä on ilo levittää! Elämän makuista, hyvän näköistä ja uskottavaa. Työt olivat hyvin tykättyjä nuorten ja nuorten aikuisten päämediassa Instagramissa.

Nuorten viestissä toistuu sanoma: älä syytä ahdistelusta uhria. Aikuisten on ymmärrettävä ongelman laajuus ja vakavuus. Aikuinen ei saa missään tilanteessa ahdistella nuorta. Aikuisten tehtävä on varmistaa nuorten turvallisuus. Jokaisen tilan tulisi olla turvallinen. Kuuntele nuorta.

Nuorten äänelle on julkisessa keskustelussa iso tarve. Lapsi- ja nuorisotyötä tekevät järjestöt ovat jatkuvasti tekemisissä nuorten kanssa. Harmillisen usein hukkaamme tilaisuuden vahvistaa tuota ääntä somen ja muun julkisen keskustelun avulla.

Metoo-työskentelyn vetivät erityisnuorisotyönohjaaja, teologian opiskelija Mio Kivelä ja teologian opiskelija Camilla Ojala. Kivelä muistuttaa, että riparilla ei nykyään ainoastaan opeteta nuorille miten asiat ovat. Siellä nuoret ja aikuiset oppivat asioita yhdessä. Tämä pätee erityisen hyvin #metoo-aihepiiriin, jossa vain nuorilla on nuorten kokemukset.

”On luontevaa, että leirillä yhdessä opittu viisaus pääsee näkymään myös leiriltä ulospäin”, Kivelä sanoo.

Kirkolla ja sen järjestöillä on laajan nuorisotyön kautta loistava mahdollisuus toimia megafoneina nuorten äänelle julkisessa keskustelussa. Aikuiset voivat tarjota tilan, kuunnella ja välittää opit ulos leiriltä vaikkapa järjestön tai seurakunnan viestinnän kanssa. Siinäpä tehtävä, jotta kirkko ja sen järjestöt eivät ole ainakaan liikaa toteuttaneet.

Ps: Lupasin aiemmassa osallisuusblogissani, että seuraava kirjoitus ilmestyy vasta, kun olen luonut tavan, jolla lapset ja nuoret vaikuttavat tämän blogin sisältöön. Kesällä ehdin jo katua lupaustani. Miksi kukaan nuori haluaisi olla tekemissä boomeriblogini kanssa?

Tässä riparityöskentelyssä oivalsin, että yhtä oikeaa tapaa ei ole. Nuorten maailma muuttuu vauhdilla, ja viestinnällisen osallisuuden menetelmät pitää luultavasti keksiä joka kerta uudestaan. Se on työlästä, mutta pakollista. Nuorisoalan järjestö, joka kuulostaa vain aikuisilta, on aika surullinen ja epäuskottava yhdistelmä.