Symppari-toiminnassa nuori toimii alakouluikäisen lapsen kaverina ja tapaa häntä sovitusti. Yhdessä tekeminen voi olla elokuvissa käyntiä, lenkkeilyä, kokkailua tai muuta lasta ja nuorta yhdistävää – mikä lapsesta tuntuu mukavalta ja mieluisalta.
Pienen koululaisen kaverisuhteiden syntyminen on usein mutkikasta ja vaikeaa. Lapsi ei välttämättä löydä saman henkistä kaveria tai jättäytyy itse syrjään. Yksin jäämisellä ja ulkopuolisuuden kokemuksilla on tutkitusti pitkäaikaisia haitallisia vaikutuksia.
Vähän vanhemman nuorten jakamaton huomio ja esimerkki tukee ja vahvistaa lapsen itsetuntoa ja kaverisuhteiden luominen jatkossa voi helpottua. Myös nuori saa vastuullisen tehtävän, mahdollisuuden auttaa sekä kasvaa itse kaverisuhteen myötä.
Miten Symppari-toimintaa toteutetaan?
Seurakunnan nuorisotyössä nuorten seurakuntapolku katkeaa helposti isostoiminnan jälkeen. Symppari-toiminta kutsuu ja osoittaa nuorelle hyvin tärkeän tehtävän lapsen rinnalla.
Perhe, muu aikuinen tai lapsi ottaa yhteyttä toiminnasta vastaavaan seurakunnan työntekijään, joka etsii lapselle oman sopivan Symppari-kaverin. Työntekijät valikoivat nuoret, jotka sopivat tehtävään hyvin ja heille maksetaan pientä korvausta. Työntekijän rooli on iso keskusteluissa lapsen vanhemman kanssa sekä nuoren vapaaehtoisen ohjauksessa ja rohkaisussa.
Symppari-toiminta vaatii seurakunnalta sitoutumista ja halua tehdä asioita lasten, perheiden ja nuorten parhaaksi. Toiminnan käynnistyessä pitää tehdä paljon ulospäin suuntautuvaa viestintää yhteistyötahoille, jotta toiminta muistetaan automaattisesti silloin, kun vastaan tulee lapsi, jolle nuori ystävä voisi olla merkittävä asia arjessa.
Symppari-toiminta vaatii työalarajat ylittävää yhteistyötä talon sisällä sekä verkostoissa. Vapaaehtoiset nuoret tarvitsevat ohjausta, kannustamista ja huolehtimista. Toiminta vaatii pienen taloudellisen satsauksen.
Symppari-toiminta on kehitetty Imatran seurakunnassa osana Perheystävätoimintaa.