Kiusaaminen käsitteenä on hankala määritellä. Se on yläkäsite toista loukkaavalle ja huonolle käytökselle, ja siten aina jonkun osapuolen tulkinta tilanteesta. Meille aikuisillekaan ei ole aina ihan selvää, miten kiusaaminen määritellään ja mikä kaikki on kiusaamista ja mikä ei. Määrittelyä hankaloittaa se, että me ihmiset koemme asioita eri tavoin. Sama teko voi olla jollekin loukkaavaa kun toinen ei ole moksiskaan. Siksi on vaikea arvioida ulkopuolelta onko lapsi kokenut kiusaamista vai ei. Lisäksi pienen lapsen kielellinen kehitys on vielä kesken ja lapsi voi käyttää kiusaamisen käsitettä kuvailemaan hyvin erilaisia tapahtumia. Toisaalta lapsi voi olla kokenut kiusaamista, eikä hän osaa kertoa siitä lainkaan.
Kun lapsi kertoo kiusaamista, hän kertoo aina jostakin. Aikuisten tehtävä on selvittää mistä lapsi puhuu.
- Lapsi ei valehtele kertoessaan kiusaamisesta.
- Jos lapsi on kiusannut muita, hän saattaa kieltää sen. Silloinkin taustalla voi olla kokemus, ettei hänellä ollut muita vaihtoehtoja.
- Rangaistuksen pelko voi johtaa siihen, että lapsi kiertelee tai kertoo vain osan tapahtumista.
Tyypillinen esimerkki tulkinnan vaikeudesta:
Lapsi kertoo tulleensa kiusatuksi. Hän ei pääse kavereiden leikkiin. Muut lapset kertovat, että se ei pidä paikkaansa, vaan hän ei halunnut tulla. Aikuinen on nähnyt tilanteen ja kertoo, että kiusatuksi itsensä kokenut lapsi olisi halunnut leikkiin mukaan, mutta vain sillä ehdolla, että leikki etenee hänen ehdottamallaan tavalla. Kun muut eivät suostuneet tähän, lapsi ei enää halunnut mennä mukaan.
Tyypillinen tulkinta tilanteesta on se, että lapsi käyttää kiusaamisen käsitettä väärin ja olisi vain halunnut määräillä muita. Lapsen näkökulmasta tilanne kuitenkin voi näyttäytyä toisin. Kutsuttiinko lapsi mukaan? Annettiinko hänelle vaihtoehtoja? Tiesikö hän millaiseen rooliin hän olisi voinut mennä jo käynnissä olevaan leikkiin? Osaako hän liittyä leikkiin? Pelkääkö hän torjutuksi tulemista? Onko hänet torjuttu aiemmin? Onko hänellä ystäviä?
Teksti: Laura Repo
