– Uuden sukupolven sitoutuminen erilaisiin traditioihin on heikentynyt. Kulttuurillinen kristillisyys on romahtamassa, ja uskonnollisuus on kääntymässä sosiaalisesti tyypillisestä identiteetistä epätyypilliseksi, sanoo Kirkon tutkimuskeskuksen tutkija Veli-Matti Salminen.

Sukupolvien väliset erot arvoissa heijastuvat suhtautumisessa myös kirkkoon ja uskontoon.

Kulttuuri ja kristilliset perinteet kiinnittävät ihmisiä yhä heikommin kirkkoon. Kun tarkastellaan tämän vuosituhannen aikana tapahtunutta kehitystä, suunta on selkeä. Institutionaaliset kiinnikkeet heikkenevät, eikä muodollinen kirkon jäsenyys enää puhuttele nuorempia sukupolvia. Eri sukupolvien arvot ovat eriytyneet toisistaan.

– Erilaisiin instituutioihin sitoutuminen on heikentynyt nuoremmissa ikäryhmissä, erityisesti kahdeksankymmentäluvulla syntyneillä millenniaaleilla. He myös miettivät yhä tarkemmin, valitsevatko eri elämäntilanteissa uskonnollisen seremonian, Veli-Matti Salminen toteaa.

Salminen on ollut toteuttamassa Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimusjulkaisua Uskonto arjessa ja juhlassa, joka on osa kirkon nelivuotiskertomusta vuosilta 2016–2019. Kertomus ei ole pelkästään menneiden vuosien tilastointia, vaan myös näköala tuleviin vuosiin ja kirkon tulevaisuuden toimintakulttuuriin.

– Kirkon jäsenyyden kärkisyyt viittaisivat siihen, että kirkon toimitukset koetaan tärkeiksi. Uudet sukupolvet eivät kuitenkaan välttämättä valitse elämänsä taitekohtiin kirkollista toimitusta. Erityisesti kastamisen suhteen on viimeisen viiden vuoden aikana tapahtunut isompi murros. Ei ole enää itsestään selvää, että kirkkoon kuuluvat vanhemmat antaisivat kastaa lapsensa.

Kirkolliset hautaan siunaamiset eivät ole vähentyneet samassa suhteessa muiden toimitusten kanssa. Yli 90% vainajista saa kirkollisen hautauksen.

– Jää kuitenkin nähtäväksi, millainen kehityskulku hautaan siunaamisten kohdalla tulee olemaan. Hautajaisten keskimääräiset osallistujamäärät ovat jo laskeneet. Jos entistä harvemmat valitsevat kirkollisia toimituksia, ja osallistujamäärät ovat yhä pienempiä, kirkon toimitusten kautta tavoittama osallistujamäärä tulee laskemaan merkittävästi.

Messuyhteisöjen suosio kasvaa

Vaikka kirkon jäsenten määrä laskee, ja kirkkoon sitoutuminen heikkenee, erilaisten uskonnollisten yhdyskuntien määrä on 2010-luvulla vahvasti noussut.

– Kirkon sisällä toimivien erilaisten messuyhteisöjen osallistumismäärät kasvavat, ja niihin osallistuvat ovat myös selkeästi sitoutuneita toimintaan, Salminen kuvailee.

Seurakuntien sisälle syntyneitä messuyhteisöjä ja kohtaamispaikkoja on ilmaantunut erityisesti pääkaupunkiseuduille. Osa yhteisöistä on laaja-alaisia ja kaikille ikäryhmille suunnattuja, osa on saattanut syntyä oman ryhmän tarpeisiin. Messuyhteisö voi syntyä myös pienemmän nimikkeen ympärille, kuten Tuomas-yhteisö.

 – Ehkä omaehtoinen kiinnittyminen on messuyhteisöjen suosion salaisuus. Osallistujalla on mahdollisuus vaikuttaa yhteisön toimintaan. Kynnys lähteä mukaan on matala, jokainen voi olla mukana toteuttamassa ja suunnittelemassa toimintaa isommassa tai pienemmässä roolissa. Tällaiset yhteisöt kasvavat ja menestyvät.

Maailma muuttuu ja hengellisen elämän tarpeet moninaistuvat. Perinteiset hartaustilanteet eivät enää vedä kuulijoita, mutta hiljaisuuden retriitit tai muut vastaavat tapahtumat ovat lisääntyneet. Metsäkirkot ovat suomalaisten suosiossa.

Keski-Euroopassa monet kirkot ovat auki, jotta kuka tahansa voi poiketa hetkeksi kirkkoon hiljentymään. Suomessa vain noin neljännes kirkoista pitää ovensa avoimena.

Uskonnottomien määrä kasvaa

Uskonnottomien määrä kasvaa Euroopassa erityisesti nuorten naisten keskuudessa. Huomionarvoista on, että suomalaiset nuoret naiset olivat eurooppalaisessa vertailussa vähiten uskonnollisia. Heidän samaistumisensa uskonnollisiksi on romahtanut Euroopassa jyrkimmin.

– Kirkko on perinteisesti näyttäytynyt konservatiivisena ja miesvaltaisena instituutiona. Tasa-arvoa ja yksilöllisyyttä arvostavat nuoret naiset ovat ehkä halunneet irrottautua tästä, mikä osaltaan selittäisi asiaa.

 Suhtautuminen sukupuolten tasa-arvoon vaikuttaa selkeästi suomalaisten uskonnollisen identiteetin vahvistumiseen tai heikentymiseen.

– Yksi selittävä tekijä murrokselle on suomalaisten nuorten naisten irrottautuminen hengellisestä yhteisöstä kohti henkisyyttä. He haluavat olla matkalla kohti jotain uutta, ylempää henkisyyttä ja ehkä hengellisyyttäkin sitoutumatta kuitenkaan mihinkään instituutioon.

Uskonnollinen identiteetti

Uskonnollisista identiteeteistä puhuttaessa on löydettävissä neljä eri kategoriaa. Uskovat ovat vahvasti kristillisyyteen sitoutuneita henkilöitä, jotka osoittavat vahvasti myös uskoaan. Kulttuurikristityt ovat puolestaan sitoutuneita kristillisyyteen, mutta eivät niinkään usko yliluonnolliseen. Etsijöiden sitoutuminen kristillisyyteen ja kirkkoon on heikompaa, mutta he uskovat henkisyyteen ja yliluonnolliseen. Jos molemmat ulottuvuudet ovat heikkoja, puhutaan uskonnottomista.

Millenniaalisukupolvesta joka kolmas tunnustautuu etsijäksi. Perinteisesti naiset ovat olleet miehiä uskonnollisempia, mutta nuorten sukupolvien kohdalla eroa ei enää juuri ole. Nuoret miehet ovat avoimia sekä kristillisille että muille uskonnollisille uskomuksille, myös uskonnottomuudelle. Alle 30-vuotiaat miehet olivat jopa uskonnollisempia kuin saman ikäluokan naiset.

– Yleinen kehityskulku on kansainvälisestikin maallistumiseen päin. Arvomaailman muutos koskee koko yhteiskuntaa, ei pelkästään kirkkoa.

Eurooppalaisen arvotutkimuksen mukaan, mitä nuoremmasta aikuisesta on kysymys, sitä vähemmän hän arvostaa muun muassa työtä ja uskontoa, mutta ystävien, vapaa-ajan ja yksilöllinen itsensä toteuttamisen arvostaminen nousee.

– Perheen merkitys on pysynyt sukupolvesta toiseen suhteellisen vahvana, mutta sen merkitystä ei enää määrittele niinkään lapset kuin puolisoiden välinen tasa-arvoinen kumppanuus. Vahvasti pysyvyyttä merkitsevät asiat, kuten vanhemman sukupolven arvostamat oma asunto, työ ja taloudellinen varallisuus ovat nuoremmalle sukupolvelle vähemmän merkityksellisiä. 

Nelivuotiskertomuksessa painotetaan kirkon kannalta huomionarvoista seikkaa. Vähiten uskonnollinen sukupolvi on tällä hetkellä millenniaalit, jotka ovat parhaassa työiässä, perustavat perheitä ja joiden näkemykset heijastuvat voimakkaimmin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Heidän suhtautuminensa uskontoon tulee lähitulevaisuudessa vaikuttamaan myös kirkon toimintaan ja kristillisen tradition välittymiseen seuraaville sukupolville. Millenniaalisukupolven naiset ovat parhaillaan hyvin edustettuina myös maamme hallituksessa.

Kasvatustyö – kirkon lippulaiva

 Kasvatustyö on ollut pitkään laaja sektori kirkossa. Suuruudenajasta ollaan kuitenkin siirtymässä johonkin muuhun.

– Tämä ei muuta sitä tosiasiaa, etteikö kasvatustyö olisi edelleen kirkon tärkeimpiä tehtäviä. Työtä ei kuitenkaan pystytä enää jatkamaan samassa laajuudessa kuin ennen.

 Seurakunnilla on ollut selkeä elämänkaariajattelu kasteesta rippikouluun, minkä jälkeen on syntynyt selkeä katkos.

– Meidän tulisi löytää tapa, miten nuoriin voisi säilyttää luontevan yhteyden. Miten rippikoulun käyneiden ja aikuisuuden kynnyksellä olevien nuorten kanssa voidaan käydä haastavia, elämänkatsomuksellisia, syvällisiä ja uskottavia keskusteluja siten, että se palvelisi nuorten tarpeita.

Kasvatustyössä tulisi huomioida entistä vahvemmin ihmisten henkilökohtaiset odotukset, henkilökohtainen kohtaaminen ja vuorovaikutus. Työntekijöiden valmiudet dialogiin ovat entistäkin tärkeämpi taito.

Moni kirkon työntekijä kokee yksittäisen ihmisen tukijan ja kannustajan roolin omakseen. Toimintakulttuurin muutokseen liitetty ajatus valmentajan roolista ei kaikille seurakunnan työntekijöille hahmotu.

Kirkossakin ollaan menossa kohti verkostomaista työtapaa, mikä mahdollistaa uusien ihmisten tavoittamisen ja kohtaamisen.

– Verkostoitumisen laajuus on luonnollisesti seurakunnan resurssikysymys. Suurimmissa seurakunnissa voidaan käydä enemmän keskustelua työnjaosta, pienemmissä seurakunnissa jotain tehtävää saattaa hoitaa vain yksi henkilö. Tietyt asiat on vain hoidettava.

Teksti Päivi Romppainen Kuva Tapani Romppainen

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Pieni on Suurin -lehden numerossa 1/2021 (ilm. 8.1.).