Varhaiskasvatuksessa panostetaan yhteistyöhön, jatkuvaan arviointiin ja johtamiseen sekä asiakaslähtöisyyteen. Yksin puuhastelun aika on ohitse, korostaa Päivi Aumala. Hän toimii varhaiskasvatuksen asiantuntijana Tampereen seurakuntayhtymässä.

Maailmaa muuttuu ja muokkaa perheiden elämäntilanteita. Perhekäsitykset ovat moninaistuneet ja perheiden arki voi olla hyvinkin erilainen. Tilanne vaatii seurakuntien reagointia, miten perheiden tarpeisiin vastataan.

– Tampereen seurakuntien varhaiskasvatuksen kenttä on hyvin moninainen. Kaupungin seurakunnatkin voivat olla keskenään hyvin erilaisia. Keskustassa kokoavaa kerhotoimintaa hyvin vähän, kun taas Eteläisen seurakunnan alueella sitä on huomattavasti enemmän, Päivi Aumala vertaa.

Tampereella noin 90 % alle kouluikäisistä lapsista on varhaiskasvatuksen piirissä. Seurakunnan kerhoissa lasten määrä on kuitenkin selkeästi laskenut.

– Elämme tietynlaista murrosvaihetta, ja etsimmekin jatkuvasti uusia tapoja toimia lasten ja perheiden parissa, Aumala myöntää.

Yhteistyö muiden kaupungin toimijoiden kanssa on luontevaa, sillä seurakunnan varhaiskasvatus on luotettavan toimijan maineessa.

– Seurakunnalla on ammatillinen henkilökunta, ja muun muassa päiväkerhot mielletään vahvasti pedagogisesti johdetuiksi varhaiskasvatuskerhoiksi, Aumala toteaa.

Vanhoista ja toimivista toimintatavoista ei tarvitse luopua, mutta omaa toimintaa pitää pystyä tarkastelemaan kriittisesti ja kuunnella perheiden tarpeita herkällä korvalla.

Suunnannäyttäjänä vasu

Varhaiskasvatuksen asiantuntijana Aumala työskentelee pikemminkin valmentajan kuin esimiehen roolissa. Hänen tehtävänään on havainnoida, tuottaa tietoa, näyttää uusia suuntia, koota ja koordinoida sekä pitää yhteyttä eri varhaiskasvatuksen tiimien ja toimijoiden välillä.

– Tehtäväni on tuoda esiin yleisiä ja kaikille seurakunnille yhteisiä asioita. Napsin ja havaitsen asioita, joiden ajattelen olevan tärkeä osa seurakunnan varhaiskasvatustyötä. Nostan esiin asioita, ja keskustelemme niistä yhdessä seurakuntien johtavien varhaiskasvatuksen ohjaajien kanssa. He puolestaan katsovat asioita oman seurakuntansa näkökulmasta ja kehittävät toimintaa oman seurakuntansa tarpeiden ja resurssien mukaan.

Aumala kokoontuu seurakuntayhtymän johtavien varhaiskasvatusohjaajien kanssa yhteisiin palavereihin kaksi kertaa kuukaudessa. Joskus palavereissa pohditaan enemmän käytännön asioita, mutta yhdessä mietitään myös toiminnan sisältöä.

Vasu 2018 näyttää suunnan myös seurakuntien varhaiskasvatustyössä. Vasua käydään läpi yhdessä henkilöstön kanssa ja arvioidaan, miten vasuperusteet ja sen periaatteet toteutuvat seurakunnan moninaisessa toiminnassa.

– Seurakunnan omaleimaisuus on kristillinen kasvatus, jonka arvot ovat pitkälti yhteneväiset vasun arvojen kanssa. Lisäksi meillä on oma kristillinen perinne, jonka pyrimme liittämään omaan toimintaamme. Mukaan tulevat Raamatun kertomukset, rukoukset ja hengelliset laulut. Vasusta eriävien tavoitteiden luomiseen ei ole tarvetta.

Ajan ilmiöt muokkaavat toimintaa

Uusia ideoita ajankohtaisista toimintatavoista syntyy seurakunnan erilaisissa kohtaamispaikoissa, yhteisissä keskusteluissa muiden toimijoiden kanssa sekä tiimityöskentelyissä. Aumala toivoo enemmän palautetta myös suoraan asiakkailta.

– Pyrimme huomioimaan toiminnassa lasten ja lapsiperheiden toiveet ja tarpeet. Ei ole mieltä järjestää toimintaa, jota ei koeta merkitykselliseksi.

Toiminnan osallistujamääristä havaitaan myös, jos jotain toimintaa ei kannata enää jatkaa. Kun Tuomiokirkkoseurakunnan Hatanpään alueen perhekerhossa oli vähän osallistujia, tilanteeseen reagoitiin tarjoamalle perheille jotain muuta.

– Perhekerhon sijaan perustettiin vauvajumpparyhmä, joka tuli heti täyteen. Toiminta muuttuu. Meille on edelleen tärkeää olla mukana perheiden arjessa, olla läsnä ja kohdata ihmisiä, Aumala painottaa.

Asiakaslähtöisyyteen pyritään yhä vahvemmin. Kaiken ei tarvitse muuttua, mutta haasteena on löytää uudenlaisia tapoja toimia.

– Mietimme, puimme ja arvioimme yhdessä, mikä olisi perheille mielekkäin tapa osallistua seurakunnan toimintaan. Mitä tarvitsemme tulevaisuudessa, onko toiminnassamme jotain sellaista, mitä on hyvä muuttaa Onko esimerkiksi toiminta-aika mahdollisesti väärä? Aumala luettelee.

Toimintaa voi järjestää myös muualla kuin seurakunnan tiloissa, esimerkiksi kauppakeskuksissa, joissa perheet muutenkin käyvät. Keskustan alueelle kauppakeskus Ratinaan syntyi MiniRatina. Tampereen Lielahtikeskuksessa on niin ikään järjestetty seurakunnan toimintaa perheille. Molemmat tavoittavat kohderyhmänsä hyvin.

Seurakunnat ovat perinteisesti pitäneet toiminnassaan taukoa talvi- ja kesälomien ajan. Pikkulapsiperheiden aikataulut eivät kuitenkaan noudata koulujen loma-aikoja.

– Meille alkoi tulla kyselyjä, onko seurakunnalla mitään toimintaa talvilomaviikolla. Keskustan alueella järjestettiin perhekerho, mihin tuli osallistujia myös ympäristökunnista. Ihmiset olivat kiitollisia ja toivoivat toiminnan jatkuvan myös kesällä. Tähän kysyntään pyrimme olosuhteiden salliessa vastaamaan.

Yksin puurtamisen aika on ohi

Seurakunnan toimintakulttuurit ovat vahvoja. On asioita, joita ei ole helppo muuttaa, mutta murros voi olla myös mahdollisuus.

– Muutokseen suhtaudutaan aina varmasti monin eri tavoin. Monet työntekijät kokevat kuitenkin mielekkäänä, ettei kaikkea tarvitse enää tehdä yksin. Onhan se hieman hassuakin, jos perhe on jossain seurakunnan työmuodossa aktiivisesti mukana, mutta kukaan ei osaisi sanoa, mitä he voisivat jatkossa tehdä ja miten he voisivat myöhemmin osallistua toimintaan. Olemme innostuneita yhteistyön luomista mahdollisuuksista ja hyödyistä.

Työn suunnittelussa huomioidaan lapsen koko kasvukaari. Yhteistyötä varhaisnuoriso- ja nuorisotyön kanssa pyritään lisäämään. Talouden kiristyessä yhteistyön tarve kasvaa tulevaisuudessa entisestään.

– Kun joku työntekijöistä jää eläkkeelle joudumme harkitsemaan, palkataanko tilalle uusi työntekijä. Tulevaisuudessa joudumme yhä enemmän miettimään, mitä voisimme tehdä yhdessä eri työmuotojen kanssa ja pohtimaan erilaisia yhteistyömalleja.

Moni kokee murroksen etuna myös sen, että lastenohjaajien työ monipuolistuu.

– Hehän ovat varhaiskasvatuksen osaajia ja ammattilaisia juuri pienten lasten osalta. On hienoa, että he ovat mukana seurakunnan yhteisissä tapahtumissa ja tuovat omaa osaamistaan yhteisiin tilanteisiin. Osa työntekijöistä haluaa toimia edelleen perinteisellä tavalla, mutta osa on hyvinkin kiinnostunut laajentamaan omaa työkuvaansa.

Aumala näkee lastenohjaajien mukana olemisen tärkeäksi muun muassa perheleireillä.

– Jos esimerkiksi perheleirille tulee mukaan lastenohjaajan jo ennestään tuntemia perheitä, on tärkeää, että lastenohjaaja voi jatkaa työtä siellä heidän kanssaan. Leirillä tutun aikuisen mukana oleminen on myös hyvää palvelua. Työn suunnittelun tulee olla asiakaslähtöistä.

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan Pieni on Suurin -lehden numerossa 3/2020 (ilm. 28.4.)

Teksti: Päivi Romppainen
Kuvat: Tapani Romppainen