Vuoden 2023 Saapaspäivät järjestetään 22.–24.9. Piispalan nuorisokeskuksessa Kannonkoskella. Jo yli kymmenen vuoden ajan syyskuun viimeisenä kokonaisena viikonloppuna on ollut tapana, että Saappaan vapaaehtoiset ohjaajineen kokoontuvat yhteen Saapaspäiville vaihtamaan kuulumisia ja pohtimaan ajankohtaisia ilmiöitä nuorten elämässä. Saappaan 51-vuotisella taipaleella kokoontumisia on järjestetty jo pidempäänkin.
Saapaspäivillä on koolla 75 saapaslaista yhteensä 13 ryhmästä, pohjoisimmat Kajaanista ja eteläisimmät Espanjan Aurinkorannikolta, jossa Saapas on lähes 10 vuoden ajan kohdannut alueella asuvia suomalaisnuoria.
Saapaspäivillä jaetaan vuosittain vuoden Saapasteko-palkinto. Tänä vuonna palkinto myönnetään Jyväskylän Saappaan Terttu Ruusuvirralle. Ruusuvirta on ollut merkittävä voimavara Jyväskylän Saapas-ryhmän toiminnassa vuosien varrella. Hän pitää aktiivisesti, avoimesti ja hyvällä hengellä Saapas-työtä esillä. Vapaaehtoistyöntekijänä hän on ahkera, täsmällinen, napakka, toiset huomioonottava, empatiakykyinen ja erittäin suuren Saapas-sydämen omaava ihminen!
Ruusuvirta ja kaikki muut vapaaehtoiset ovat Saapas-toiminnan sykkivä sydän. Saappaan täyttäessä 40 vuotta muusikko Jouko Mäki-Lohiluoma teki Saappaan vapaaehtoisille oman tunnuslaulun Toisiemme luo. Mäki-Lohiluoma osallistui vuonna 2021 kappaleella myös Talent-ohjelmaan ja esitti finaalissa tämän Saappaan vapaaehtoisten oman ”tunnarin” uudistetuilla sanoilla. Uusi versio kappaleesta on nyt tuotettu levylle ja se julkaistaan Saapaspäivien yhteydessä. Kappale on pian kaikkien kuultavana suoratoistopalveluissa.