Uusi seksuaalirikoslaki astui voimaan 1.1.2023
Laissa on muutamia kohtia, jotka vaikuttavat esimerkiksi isosten ja rippikoululaisten välisiin seurustelusuhteisiin sekä muutamiin muihin asioihin, joita nuoret kohtaavat arjessaan. Tälle sivustolle olemme koonneet keskeistä tietoa asiasta.
Tapauskertomuksia kohdasta löydät muutamien esimerkkien kautta tilanteita, joissa lainsäädännön kohdat voivat vaikuttaa merkittävästi isosten ja yövalvojien arkeen leirityössä.
Koska laki on uusi, eikä siitä ole vielä soveltamisohjeita, on tämä materiaali kerätty hyvin kirjaimellisen laintulkinnan näkökulmasta kaikkien oikeusturvan vuoksi.
Suojaikäraja on edelleen 16 vuotta. Rajoitussäännös mahdollistaa kuitenkin nuorten vapaaehtoiset keskinäiset seksuaaliset teot, kun he ovat iältään tai kehitystasoltaan lähellä toisiaan. Tähän ei ole tarkkoja ikärajoja, mutta lapsen ollessa n. 15-vuotias, voi rajoitussäännös soveltua, kun toinen osapuoli on enintään 5v vanhempi. Mitä nuorempi lapsi on kyseessä, sitä pienempi ikäero on lain mukaan ”hyväksyttävä”. Säännöstä ei sovelleta alle 12 vuotiaisiin.
Alla kirkkohallituksen tuottama webinaari aiheeseen liittyen.
Lain keskeisimmät muutokset ovat:
- Alle 16-vuotiaisiin lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia koskevat säännökset on erotettu pääosin aikuisia koskevista.
- Sukupuoliyhteyden määritelmä laajentui.
- Raiskauksen tunnusmerkistö muuttui suostumusperusteiseksi (yli 16-vuotiailla).
- Seksuaalista ahdistelua on tietyt muutkin kuin koskettamalla tapahtuvat teot.
- Uutena rikoksena aikuisia koskevan seksuaalisen kuvan levittäminen.
- Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa ihmisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja henkilökohtaisen koskemattomuuden suojaa sekä suojella lasten terveyttä