Kaikessa seurakunnan toiminnassa olisi hyvä noudattaa turvallisemman tilan periaatteita. Avoimen vuorovaikutuksen, oppimisen ja kohtaamisen tavoitteet toteutuvat paremmin silloin, kun jokainen tulee kohdatuksi omana itsenään, eikä kenenkään tarvitse pelätä syrjintää tai häirintää.
Turvallisemman tilan periaatteet on hyvä luoda yhdessä nuorten kanssa, jolloin heidän on helpompi sitoutua niihin.
Lasten ja nuorten keskus on sitoutunut seuraaviin turvallisemman tilanperiaatteisiin, jotka on luonut Ilona Rantala yhdessä Navin (Nuorten aikuisten vaikuttajaryhmä) jäsenten kanssa.

“Turvallisemman tilan periaatteisiin voivat kuulua esimerkiksi avoimuus ja ennakkoluulottomuus, kannustavuus, tilan antaminen, osallistaminen ja puheenvuoron antaminen kaikille, kunnioitus, koskemattomuus sekä oikeus oman identiteetin itsemäärittelyyn.
Turvallisemman tilan periaatteissa kiellettyjä asioita voivat olla esimerkiksi syrjintä ja syrjivä puhe, väheksyminen, häirintä, vihamielisyys ja poissulkeminen. Kiellettyä ovat myös henkilöiden ominaisuuksiin liittyvien stereotyyppien toisintaminen sekä ääneen lausutut oletukset toisten osallistujien ominaisuuksista, kuten sukupuolesta, seksuaalisuudesta, uskonnosta tai kansallisuudesta.
Turvallisemman tilan periaatteiden tarkoitus on saada ihmiset ennakoivasti miettimään omaa käytöstään sekä luoda osallisuuden kokemusta sillä, että kaikki ovat mukana ja vastuussa sosiaalisten tilojen luomisesta.” (Utopia Helsinki)
Kaikilla meistä on ennakkoluuloja liittyen asioihin tai ilmiöihin, jotka ovat meille vieraita ja teemme oletuksia. Se on tärkeää tiedostaa. Syrjintä voi näyttäytyä (esimerkiksi, mutta ei ainoastaan) homo- ja transfobiana, seksisminä, rasismina, ikä- tai luokkasyrjintänänä tai kyvykkyysnormeina. Koska teemme koko ajan oletuksia toisista, on tärkeää tiedostaa omat oletuksemme, olla avoimia ja kuunnella. Turvallisemman tilan periaatteet auttavat meitä huomioimaan tämän suhteessa toisiin. Pyrimme välttämään kieltä, joka loukkaa tai vahingoittaa toisia. Kun mokaamme, pyydämme anteeksi ja pyrimme välttämään saman virheen tekemistä uudestaan.
Turvallisemman tilan periaatteisiin sitoutuminen edellyttää, että aikuiset puuttuvat tilanteisiin, joissa periaatteet vaarantuvat.
Turvallisen seurakunnan teemasta löytyy kattava Kirkkohallituksen materiaali, joka pitää sisällään ohjeistusta niin fyysisen, psyykkisen kuin seksuaalisen turvallisuuden näkökulmasta.