Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön aloitteesta kehitetään kuluvan syksyn aikana uudenlaista tapaa rahoittaa usean eri järjestön työtä saman kohderyhmän parissa. Lasten ja nuorten keskus on mukana pohtimassa, millaisista asioista lasten, nuorten ja perheiden turvallinen ja hyvä arki muodostuu.
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö päätti lopettaa vuosittaisen apurahahakunsa toiminnallisille hankkeille, ja käynnisti sen tilalle tavoitteitaan edistävän rahoitusohjelman. Pelkän rahoituksen sijasta säätiö tarjoaa tästä lähtien myös sparrausta, tukea ja verkostoja rahoitettaville kohteilleen.
Uuden ohjelman kehitystyöhön valittiin kolmannen sektorin toimijoita, joilla on jo vaikuttavaksi todettuja toimintamuotoja. Lasten ja nuorten keskuksen Walk-in-terapia ja Perheystävätoiminta ovat ensivaiheessa ohjelmaan valittujen joukossa.
Säätiön asiamiehen Ulla Nordin mukaan tavoitellaan uudenlaista tapaa lähestyä sosiaalisia ongelmia.
– Sen sijaan, että kukin tekee työtä yksin, haluamme laajentaa näkökenttää ja edistää yhteistyötä.
Laajaa yhteiskunnallista muutosta saadaan harvoin aikaiseksi vain yhden toimijan ja toimenpiteen voimin. Ohjelman tavoitteena on rakentaa ekosysteemi, jossa eri toimijat tuovat osaamisensa yhteen. Kun yhden verkoston toimijan keinot loppuvat, ohjaa toimija tuettavia ihmisiä saattaen eteenpäin verkoston muille jäsenille. Näin apua tarvitsevat eivät putoa tyhjän päälle.
Yhteistyö käynnistyi elokuussa
Lasten ja nuorten keskuksen lisäksi ohjelmassa mukana ovat Diakonissalaitos, Sekasin Kollektiivi, SOS-lapsikylä SPR:n Nuorten turvatalot, Helsinki Missio, Aseman lapset, Aspa-säätiö ja Kukunori ry. Konsortio täydentyy syksyn aikana.
– Iloitsemme, että voimme olla näiden tunnustettujen tahojen kanssa yhdessä toimimassa lasten ja nuorten eduksi. Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on ottanut hienon askeleen kohti yhdessä tekemistä, sanoo Lasten ja nuorten keskuksen toiminnanjohtaja Mikko Mäkelä.
Yhteissuunnitelun lopputuloksen pohjalta säätiö myöntää rahoituksen toimijoille joulukuussa 2022. Säätiö on varannut kokonaisuudelle yhteensä 3 miljoonaa euroa vuosille 2023–2025. Tavoitteiden toteutumista arvioidaan yhdessä mukana olevien toimijoiden kanssa ja organisaatiot vastaavat yhdessä toiminnan tuloksellisuudesta.
Tavoitteena on löytää mukaan myös muita rahoittajia. Sohlbergin säätiön asiamies Nord kannustaakin muita säätiöitä ottamaan yhteyttä.
– Teemme pohjatyötä, johon muidenkin on helpompi lähteä mukaan.
Lisätietoja:
Mikko Mäkelä
Toiminnanjohtaja, Lasten ja nuorten keskus
050 439 1968
mikko.makela@lastenjanuortenkeskus.fi
Ulla Nord
Asiamies, Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö
050 578 1259
ulla.nord@pss-saatio.fi
Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö on vuonna 1988 perustettu yleishyödyllinen säätiö, joka sääntöjensä mukaisesti edistää lasten, nuorten ja vanhusten hyvinvointia Suomessa sekä ylläpitää Helsingin Katajanokalla sijaitsevaa kotimuseota.