Lasten ja nuorten keskus on mukana Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiön Hyvän arjen rakentajat -ohjelmassa. Ohjelma käynnistyi vuosi sitten säätiön rahoittamana yhdentoista suomalaisen järjestön, Vantaan kaupungin sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen yhteistyössä. Ohjelman tavoitteena on mahdollistaa turvallisempi arki lapsille, nuorille ja ikääntyville, Vantaan Havukosken ja Myyrmäen alueilla.
Ohjelman myötä järjestöt ovat lisänneet alueelle vuoden aikana palveluitaan ja erilaisia tukimuotoja kuten kodeissa tarjottavaa apua, arkielämän taitojen valmennusta, keskustelu- ja kriisiapua sekä tukihenkilö- ja vertaistukipalveluita. Ohjelmaan sisältyy myös valtakunnallisesti saatavilla olevia verkkopalveluita.
Lasten ja nuorten keskus vastaa vanhempien hyvinvoinnin tukemiseen suunnatusta palvelukokonaisuudesta. LNK on käynnistänyt alueella ulkopuolisuuden ehkäisyn mallit; lapsiperheille suunnatun Pikkuhelpin ja nuorille aikuisille suunnatun Walk in terapian. Vantaan Rekolan seurakunta on Lasten ja nuorten keskuksen merkittävä alueellinen kumppani.
Lasten ja nuorten keskuksen perhetoiminnan suunnittelija Hanna Rajalin iloitsee yhteistyöstä ja sen tuloksista:
”Hyvän arjen rakentajat ohjelma on hieno mahdollisuus järjestöllemme oppia uudenlaisesta tekemisestä, jossa mm. vaikuttavuusajattelu on kirjoitettu sisään jo alkumetreillä. Toimintaympäristön haasteet ja kysymykset Havukoskella ovat sellaisia joihin on nyt todella tärkeää löytää uudenlaisia keinoja. Ohjelmassa on mukana paljon hyviä valmiita malleja, jotka tukevat alueen ihmisten hyvinvointia ja meillä toimijoilla on lupa näiden lisäksi kokeilla, kehittää ja räätälöidä uutta."
Ohjelman koollekutsujana ja rahoittajana toimii Päivikki ja Sakari Sohlbergin säätiö, jonka lisäksi Brita Maria Renlundin muistosäätiö on myöntänyt ohjelmalle sadantuhannen euron rahoituksen. Palveluja tarjoavat järjestöt ovat Aseman Lapset ry, Aspa-säätiö, Diakonissalaitos, HelsinkiMissio, Koivukylän palloseura KoiPS, Kukunori ry, Lasten ja nuorten keskus, Mieli ry, SOS-Lapsikylä ja Suomen Punainen Risti ja Walter ry. Järjestöt toimivat yhteistyössä Vantaan kaupungin sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa. Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö ITLA on mukana ohjelman kehittäjäkumppanina.
Lisätietoja: