Vuosittaista Lastenmusiikkipäivää vietettiin 13. marraskuuta. Lastenmusiikki ry jakoi useita tunnustuspalkintoja Oulussa ja etänä järjestämässään seminaaripäivässä.
Lasten ja nuorten keskus halusi huomioida myös uuden hengellisen lastenmusiikin säveltämisen ja sanoittamisen merkitystä ja jakaa tunnustuspalkinnon ”Vuoden hengellinen lastenlaulu 2020”. Tunnustuksen kukkakimppuineen sai Jenni Jurva laulustaan Autojen unilaulu.
Jenni Jurva työskentelee Jyväskylän seurakunnassa varhaisiän musiikkikasvattajana. Hänen säveltämänsä ja sanoittamansa Autojen unilaulu julkaistiin Kirkkomuskari 3 -kirjassa ja -äänitteellä syksyllä 2020 (kustantaja Lasten Keskus).
Muutamassa kuukaudessa eri puolilta Suomea alkoi kuulua ihastusta kauniista ja helposti opittavasta laulusta, jonka lapset ottivat omakseen niin kerhoissa kuin kirkkomuskareissa. Erilaisia pikkuautoja parkkeerattiin nukkumaan ja näkyivätpä Lappeenrannan kirkkomuskareiden lapset itsekin peruuttaneen pienelle kippuralle ”parkkiruutuihin” tuoliensa alle.
”Oman poikani ollessa pieni, huomasin monien unilaulujen kulkevan mollissa. Lapseni herkistyi niitä kuunnellessaan melkein kyyneliin, joten päätin tehdä uuden unilaulun duuriin. Niin syntyi Autojen unilaulu”, Jenni kertoo.
Teksti: Riikka Jäntti, kuva: Jenni Jurva
Lisätietoja: