Lasten ja nuorten keskuksen vuosikokous järjestettiin perjantaina 12.5.2023 Tampereella. Kokouksessa käytiin läpi järjestön vuoden 2022 toimintakertomus ja tilinpäätös, vuoden 2023 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä strategiset suuntaviivat vuosille 2023–2026.
Vuosikokouksessa valittiin myös Lasten ja nuorten keskuksen hallitukseen puheenjohtaja ja kolme jäsentä toimikaudeksi 2023–2026 sekä yksi jäsen toimikaudeksi 2023–2025. Yhdistyksen tavoitteena on ollut lisätä nuorten alle 30-vuotiaiden osuutta muun muassa omissa hallintoelimissään. LNK:n strategian mukaisesti nuorten edustus on ensiarvoisen tärkeää. Uusien jäsenten myötä 40 % hallituksen jäsenistä on nyt nuoria.
Hallituksen puheenjohtajan tehtävässä jatkaa Diakon Palvelut Oy:n toimitusjohtaja Heikki Arikka Turusta.
Hallituksen jäseneksi toimikaudelle 2023–2026 valittiin lukiolainen Julius Siltanen Nurmosta. 18-vuotias Siltanen toimii Seinäjoen seurakunnassa nuorten vaikuttajaryhmän jäsenenä, kerhonohjaajana, lastenleirien ohjaajana ja isosena. Hallituksen jäseneksi valittiin myös lastenohjaaja ja sosionomiksi kirkon nuorisotyönohjaaja -koulutuksessa opiskeleva Halla Kokkonen Helsingistä. 26-vuotias Kokkonen toimii Diakin sekä SAMOKin hallituksen jäsenenä. Hallituksen jäsenenä jatkaa Helsingin seurakuntayhtymän hallintojohtaja Juha Silander.
Lisäksi Mikko Wirtanen, Tampereen seurakuntayhtymän yhteisen kasvatuksen johtava pappi, valittiin hallituksen jäseneksi toimikaudelle 2023–2025.
Järjestön julkilausuma
Lasten ja nuorten keskus julkaisi vuosikokouksessa seuraavan julkilausuman:
Lasten ja nuorten hyvinvointia tulee tukea laaja-alaisessa yhteistyössä yhteiskunnan eri toimijoiden kesken ja osana tätä yhteistyötä määritellä uudelleen hyvinvointialueiden, kuntien, uskontokuntien, koulujen ja varhaiskasvatuksen yksiköiden yhteistyön viitekehys. Mielen hyvinvoinnin palvelut pitää saattaa uudella tavalla hyvinvointialueiden keskiöön.
Lasten ja nuorten osallisuutta tulee tukea sekä alueellisesti että valtakunnallisesti yhteistyössä valtion, hyvinvointialueiden, kuntien, seurakuntien ja järjestöjen kesken sopimuspohjaisesti. On tärkeää ottaa lapset ja nuoret mukaan osaksi päätöksentekoa. Selvitys äänestysikärajan laskemisesta 16 ikävuoteen tulee aloittaa.
Seurakuntien kautta liikuttaminen ja liikkeen lisääminen on tärkeä osa kansallista liikuntaohjelmaa ja yksi ratkaisu liikkumattomuuden ongelmaan sopusoinnussa luonnon kanssa.